Niin. Sieltahan se sitten tulla tupsahti. Se paiva kun en enaa voi kirjoittaa ikaani alkamaan numerolla 2. Miten se voikin nayttaa paperilta niin paljon suuremmalta luvulta kuin edellinen.

Mutta ei minulla varsinaista kriisia ole. Pieni oli, mutta se meni. Minkas teet, ei se kriisilla poistu se ika. On ja pysyy ja ensi vuonna tulee taas vuosi lisaa. Eilen minulle eras italialainen nuori mies (34v.) sanoi, etta elamahan vasta alkaa kun tayttaa 30. Allekirjoitetaan tama nyt sitten ja aletaan elaa.

Jollain asteella toki tuntee olevansa huonoihminen. Kolmekymppisenahan pitaisi luoda uraa (seka maksaa veroa) ja perhettakin pitaisi jo olla, ainakin pilkkeena silmakulmassa. Minulla ei ole kumpaakaan. En kaipaa uraa. En koe, etta tehtavani tassa elamassa olisi kivuta tikapuuta pitkin kohti pomon asemaa. Entas se perhe sitten. En tieda. Miksei. Mutta ongelmana lienee se, etta sydameni ja sieluni tulee aina ikavoimaan maailmalle. Ei olekaan niin helppoa loytaa kumppania joka haluaisi jakaa taman elaman ja suostuisi viela ottamaan lapsetkin mukaan. Olen kylla tavannut paljon pariskuntia lapsineen taalla ja kaikki ovat nayttaneet kovin onnellisilta. Ja mika opintomatka lapselle! Mutta aika nayttaa mita tuleman pitaa. Ehka ryhdyn Angelinaksi ilman mainetta ja adoptoin pari lasta ja loydan ehka Bradin sitten myohemmalla ialla. Vaikkakin tuo yksin adoptoiminen ehka vaatisi sen julkkiksen aseman ja rahat...

Intialaisten mielesta olen jo liian vanha. Ei kukaan minua nai ja on vaarallista hankkia lapsia nain iakkaana. Itseasiassa moni paikallinen luulee minun olevan paljon vanhempi. Tama johtuu siita etta noita kiloja on hieman tavallista enemman. Pyorea ulkomuoto monasti taalla kertoo hyvinsyonnista. Intialaiset naiset ovat nuorena kovin solakoita, mutta naimsiiin menon ja lastensaannin jalkeen kilot alkavat keraytya. Monihan jaa kotiaidiksi tassa vaiheessa ja paivat lastenhoidon ohella tayttyvat ruoan laitosta ja syonnista seka teeveen saippuasarjoista. Tama tietenkin koskee vain rikasta kansanosaa.

Huvittavaa kylla, kanssamatkaajani taasen luulevat minun olevan reilusti nuorempi. 24, 25....etta ainakin sielu pysyy kaksikymppisena jossei se passissa enaa nay. Moni tuttavani taalla on minua nuorempi, kokevat nyt matkat ja lahtevat sitten kotomaahan perustamaan sen perheen kolmekymppisena. 

Mitenkuten koen olevani vahan outolintu. Paikalliset ikaiseni naiset ovat jo pitkaan olleet naimisissa ja kolmen lapsen aiteja kun taas kanssamatkaajat suunnittelevat tekevansa sen kunhan reissut on kayty.

Mutta hyva olla nain. Itse olen onnellinen. Mita niista muista? Ja kuka tietaa...ehka se tamankin tyton (vai onko 30 v nainen?) paa viela kaantyy. Mennaan hetkikerrallaan.