Ihan kuin ei olisi se edellinen venahtanyt bussimatka riittanyt niin johan on kerrottavaa myos matkasta Nepalista takaisin Intiaan.

Viimeiset paivat Kathmandussa vilahtivat vauhdilla tuttujen kanssa jutellessa ja hieman ostoksia tehden. Viimeiselle paivalle jatetyt ostokset jaivat kuitenkin tekematta silla kaupunkiin, ja etenkin turismialueelle iski lakko, ja tama sulki kaikki kaupat aamutuimasta alkaen. Talla kertaa syyna oli se, etta uusi hallitus on taas tehnyt paatoksiaan ja talla paatoksella koko kaupunki hiljenee ennen kello 23 illalla. Myos baarit ja tanssipaikat. Ja tanssitytot ja tanssibaarien omistajathan eivat tasta tykkaa ja niimpa koko paikka on kiinni koska pelkaavat etta mellakoivat tyttaret hajoittavat kaupat. Suurin osa tytoista on valitettavasti prostituoituja ja tama suurimpana syyna hallituksen paatokseen. He haluavat puhdistaa maan rikollisuudesta ja epasiveellisyyksita. Paatoksen haitat yrittajille ja turismille eivat juuri paina vaa'assa. Tosin ihan mukavaakin se on. Ennen kaupunki oli yhta sekametelisoppaa iltaisin kun joka baari luukutti musiikkia taydella teholla. No minunkin puolestani ne tanssibaarit voisi sulkea. Mutta olisihan se joskus hauska ottaa olusta pidempaankin jos on kivaa. Mutta minkas teet. Poliisi tsekkaa kaikki paikat klo 23 ja ajaa loput juhlijat ulos.

Mutta niin siita lakkopaivasta. Mikaan ei siis ollut auki. Minulla oli T-paita tilaus yhdessa kaupassa odottamassa hakua ja pyykit toisessa liikkeessa...ja sitten alkoi sataa. Ja satoikin kunnolla. VEtta tuli koko paivan ja niimpa illansuussa kun kaupat jo olisivat turvallisin mielin voineet avata ovensa suurin osa pysyi kiinni. Me kavereiden kanssa vietimmekin paivan sisatiloissa elokuvia katsellen.

Ja sitten tuli se lahtopaiva. Aamulla jouduin venyttamaan lahtoa kun piti hakea ne pyykit ja viimeiset ostokset. Lopulta n. kello yhdeksan aamulla aloin suunnata kohti bussipysakkia ja minibussia joka veisi minut seitsemassa tunnissa rajalle. Ensinnakin kuski kertoo etta emme lahde kuin vasta 11.30. No jahas sepa kiva. Lopulta ennen 11 bussi starttaa hieman etuajassa. No annahan kun ollaan ajettu n. 45 minuuttia ja paasty ulos kaupungista. Bussi pysahtyy....ja kukaan ei tieda syyta. Hmm...olenko ollut tassa tilanteessa joskus ennenkin? HAmara mielikuva on etta kylla...eika siita ole kuin nelja paivaa. Talla kertaa syyna ei kuitenkaan ole lakko vaan jonkun sortin onnettomuus tiella ja sen takia liikenne molempiin suuntiin seisoo juuttuneena. Toiseen suuntaan tuntuvat autot aina valilla menevan mutta meidan jonomme ei vain liiku.yhtaan. Tai jos liikkuu niin korkeintaan yhden autonmitan. Sitten liikutaan vahan enemman ja lopulta paastaan taas liikkeelle...kaikki iloitsevat...liian aikaisin. Taas jumps. Jumissa. Liikenteen ohjaus on surkeaa ja kuskit koittavat kilvan paasta eteenpain jumittaen liikennetta kapealla vuoristotiella entista enemman. Kukaan ei osaa ohjata liikennetta kulkenmaan molemmilla kaistoilla samanaikaisesti, vaikka onnettomuuspaikka onkin jo selvitetty. Jono molempiin suuntiin on ylos ja alaspain menevalla kiemuraisella tiella kilometreja pitka. Pikkuhiljaa liikumme eteenpain. Yhdessa kohtaa riemukseni huomaan bussin jossa sunnuntaina istuin lakon takia. Sama kuski nayttaa olevan paikalla ja vilkuttelen hanelle ja naureskelemme yhdessa tilanteelle. Etta taas sita seistaan. Talla kertaa hekin tosin paljon kauempana maaranpaasta.

No lopulta kymmenen aikaa illalla saavumme lahelle rajaa. Ja siita se seikkailu sitten alkaakin. Minulla on viisumi umpeutumassa kahden tunnin sisaan ja joku kertoo minulle rajan kylla olevan jo auki, notta voin suunnata nokkani sinne ja menna heti intian puolelle ja ottaa sielta huoneen. Yksi limainen mies mahaansa hieroen tosin kertoo etta voin asua hanen hotellissaan taalla nepalin puolella mutta kieltaydyn. Kuski taitaa kommentoida tahan jotain silla ottaessani reppujani bussista alkaa edellinen lima-mies lyoda hanta ja samalla meinaa huitaista minuakin. Suomalaisella kiukulla kivahdan tyypille ja tonaisen hanet pois paastakseni asian ulkopuolelle. Selkani takana tappelu jatkuu ja olen muiden ihmisetn ymparoivana. Ihmiset kyselevat mika on hatana? Kerron etta viisumi loppuu, rajalle oisi paastava. Kukaan ei ole varma onko se raja sittenkaan auki. " Oh my god, oh my god" toistelee eras todennakoisesti intialainen mies. No sitten siihen tulee viela poliisikin kyselemaan. Ja sitten vierellani on taas se lima-mies. Keroon asiani ja lisaan etta tama mies tassa melkein loi minua vahingossa halutessaan tapella toisen kanssa. Poliisi vie sitten minut vahan matkan paahan ja selvittelemme mita on tehtavissa. Poliisit sitten saattuena alkavat johdatella minua rajalle koska heidan tietaakseen se kylla on auki. Auton perassa on yksi poliisi kivaarin kanssa ja muut nostelevat laukkujani matkaan. HEtken ajeltuamme toteamme tien olevan liian ruuhkainen poliisiauton mentavaksi. Valtavat maarat rekkoja jonottaa jumiutuneena rajalle ja vastaantulevalla kaistalla samaten autot liikkuvat. Niimpa poliisipaallikko huutaa minulle riksan, ja istuttavat siihen jotta voin edeta rajalle saakka. No tama riksa on uusi kokemus. Se on nimittain hevosvetoinen. Heppa parka kipittaa pitkin pimeaa rajakaupungin katua ajurin iskiessa piiskalla vauthia. tekisi mieleni itkea tilannetta, etta eiko tama maasta poistuminen nyt yhtaan kivuttomammin voisi tapahtua. EI, silla raja Ei ole auki. Tai raja on, mutta ei toimisto josta tarvitsen maastapoistumisleiman passiini. Sitten meinaan jo tihrustaa itkua. En tahdo menna enaa takaisin kaupunkiin sita n. 40 minuutin hevoskarrimatkaa, kello on jo yli 23 illalla, ja aamulla pitaisi olla jo kuudelta takaisin taalla. Poliisikin on vahan neuvoton eika passinleimaaja enaa suostu tulemaan paikalle. Sitten poliisipoika sanoo, etta voit odotella tuossa teetuvassa joka on leimatoimiston vieressa. Istahdan puolikuolleena poytaan kun paikallinen perhe joka teetupaa pyorittaa viittoo minut luokseen. Heilla on takapihalla huone sankyineen ja siina saan nukkua. ILMAISEKSI. Ja sikeasti nukunkin Vasta kuudelta jonkun koputtaessa oveen heraan. Tati tulee kertomaan etta "office now open". Siina sitten leimaillaan passia paivan myohassa, onneksi seta poydan takana on ymmartavainen eika sakota yli menneesta kuudesta tunnista. Sitten teetuvan perhe tahtoo minun viela juovan teet heidan kanssaan, ja saatan hypata uuden riksan kyytiin ja palata Intiaan. Talla kertaa kyseessa on ihan tavallinen pyoravetoinen riksa.

Ja intian puolelle paastya olen taysin valmis palaamaan takaisin Nepaliin. Haslinki on kasinkosketeltava, rauhaisan Nepalin jalkeen. Ihmiset huutavat ja tungeksivat ja aurinko polttaa. Istahdan asemalle odottelemaan junaa joka kerrankin lahtee ajoissa. Tosin olin mennyt vaaraan vaunuun ja jouduin kulkemaan kahdeksan vaunua eteenpain kasseineni.

Lopulta 4.30 aamulla saavun Kolkataan. Teet ja sitten taksilla hostellille. Kello on kuusi eika nukuta, mita tehda. No kipittelen tuttuun tapaan tyopaikan aamupalalle jossa tutut naamat yllattyneina mutta iloisina tervehtivat. Ja sitten toihin Kalighatiin jossa myos ilolla minut vastaanotetaan. Hassua olla taas talla. Tuntuu erilaiselta kuin ennen. Yleensa on ollut kuin kotiin olisi palannut, nyt ei. Moni muukin on sanonut samaa ja moni pitka-aikainen vapaaehtoinen on lahdossa. Ehka minuakin nyt enemman kutsuvat uudet laitumet. En tieda viela...

Kohta suuntaan takaisin etelaan, Jeenan, Ritaman ja Sujan seka Shalom koulun luo. Siita on 6kk kun lahdin, ja jannaa menna takaisin. Uus-vanhat seikkailut odottavat!