minä pidän aamuista. ainakin täällä kaukana. heräilen arkiaamuina n. 5.30. silloin on vielä pimeää. ja melko hiljaistakin. pieni kalke käy joka puolelta. naiset ja tytöt pumppaavat vettä  kaivoista, jota ilmeisestikin saa vaan aamuisin. muovisissa astioissa he sitten kantavat sitä kotiin. meidänkin pihassa näin tehdään. jossain kaukana haukkuu koira ja aikaisimmat kukot virittelevät sulosointujaan. kun hieman ennen kuutta lähden liikkeelle on äänimaailma kasvanut. minaareetin huuto on kuulunut ja jossain kaiuttimista kuuluu puhetta. riksakuskit ja mopoilijat tööttäilevät, mutta melko vähän vielä. etupihoja kastellaan ja hiljaista rupattelua kuuluu sieltä täältä. on vielä hämärää kun kipuan joogaopettajan talon kattoterassille odottelemaan päivän joogasession alkua. muutama tähti loistaa. viereisen hindutemppelin kellot kilkkaavat ja jossain kauempana rummut pärisevät.  harjoituksen aikana äänet lisääntyvät. kulkuvälineiden äänet kasvavat, kellot kilkkaavat ja torvet tööttäävät. varis raakkuu läheisessä puussa. talossakin elämä alkaa. joku on pesulla, ja astioita kolistellaan. pikkuhiljaa aurinko nousee, yleensä juuri silloin se alkaa paistaa silmään kun teemme aurinkotervehdystä. kaupunki on herännyt. kun kävelen kotiakohden ilman ovat vallanneet mausteiset tuoksut kun aamupala valmistuu kaikissa kodeissa.


TYÖLLISYYDESTÄ

Haluaisin jakaa kanssanne erään tarinan. Intiassahan on tunnetusti noin miljardi asukasta. Työolosuhteet eivät ole parhaimmat, palkatkin on huonot mutta kyllä sanoisin että täällä ainakin osataan työllistää ihmisiä. Tarina menee näin. Olen lähettämässä pakettia. Astun postitalon portista sisään ja vanhahko mies hihkaisee "stitching?". Tämä tarkoittaa, että haluanko että pakettini paketoidaan kankaiseen kuoreen jonka setä ompelee paketin päälle. Näin se kestää paremmin matkan kolhut. No, ensin lähdemme kysymään mitä mieltä postisetä on, kannattaako paketti ompleuttaa. Eli menemme luukulle 1 tekemään tiedustelua. Kun vastaus on kyllä, lähdemme takaisin ulos jossa ensimmäinen setä alkaa ommella pakettia. Mehläisvaha vielä kulmiin ja paketti kestää kotiiin saakka. Sitten vieressä toinen setä kertoo mitkä kaikki tiedot on kirjoitettava paketin päälle. Sitten siirrymme takaisin sisälle, tällä kertaa luukulle 2. Siellä kolmas setä punnitsee paketin, näppäilee konettan ja kertoo minkä verran postimerkit tulevat maksamaan. Hän kirjoittaa summan paketin taakse ja lähdemme luukulle 3 jossa tyttö ojentaa oikeat merkit ja maksan ne. Sitten menemme taas ensimmäisen sedän kanssa ulos ja liimaamme merkit paketin päälle. Tämän jälkeen lähdemme postitalon toiseen tilaan jossa ojennamme paketin tiskin takana oleville sedille (olkoon nyt luukku 4). Siellä yksi setä nappaa leimasimen ja leimaa paketin. Tähän pakettimme myös jää.

Eli osataan täällä ainakin työllistää. Yhden piskuisen paketin lähettämiseen tarvitsin 4-5 eri henkilön toimia. Ja monenkohan käden kautta mahtaa vielä mennä, ennenkuin saapuu vastaanottajalleen?


Näin täällä. Suomessa ostan merkin automaatista ja pudotan postilaatikkoon. Eläköön teknologia, kun ei tarvitse kohdata enää ketään asioidessa. Kohta se onnistuu varmaan tekstiviestillä.