Aamut Kolkatassa menevat toita tehden. Pestaan lakanoita ja erinaisia vaatekappaleita (ja upotetaan ne Fenol-veteen jota tuskin on tarkoitettu vaatteiden desinfioimiseen...), sitten tarjoillaan ruokaa, pestaan astioita, annetaan laakkeita, hierotaan jalkoja ja laitetaan naisten hiuksiin kookosoljya. Valilla kuunnellaan, kun he kertovat tarinoitaan. Bengaliksi. EN ole viela kielta oppinut mutta kuunteluntaito onneksi patee kielella milla hyvansa eika vastapuoli tunnu tajuavan etten ymmarra juuri mitaan. Vaikkain valilla tuntuu etta ymmarran vaikka bengalinkielen sanavarastoni ei ole kahtakymmenta sanaa suurempi, jos sitakaan. Yllattavan hyvin olen kyennyt kertomaan etta en ole naimisissa eika minulla ole lapsia ja tama on valtavan suuri huolen aihe. Moni on lupautunut etsimaan minulle aviomiehen kun vanhempani eivat kerran ole sita tehneet (joka tietenkin on myos kamalan paha juttu).

Vapaa-aika menee tormatessa mita erilaisempiin matkaajiin.

Moni Kolkatan kansainvalisista asukeista on vapaaehtoisia. Suurin osa tekee toita Aiti Teresalla, onhan sinne niin kovin helppo tulla. VOit olla toissa vain paivan pari, tai viikon, kuukauden, vuodenkin. Ammattimaista patevyytta ei vaadita. Mutta onneksi joku on toissa muuallakin. Kolkatassa lienee ennatysmaara jarjestoja joilla on jos jonkinsortin projektia meneillaan. Tuttavani Claire ja James Maltalta ovat pistaneet paansa useampaankin tehtavaan muunmuassa maalaten kouluja, auttamalla opetuksessa seka orpokodeissa. Eras espanjalainen nuorinainen vierailee paivittain laheisessa slummissa, tehden mitaerinaisempia hommia aina talonrakennuksesta englanninopetukseen. HAn myos opettaa kokkausta toisessa jarjestossa. Saksalainen ystavani Andrea toimii opetuksen kehittajana eraassa suuressa jarjestossa. Rebecka skotlannista tukee erasta sokeaa tyttoa opettamalla kommunikaatiota ja kirjoittaa toisen jarjeston vuosikertomusta, ihan vapaaehtoisena. Heinakuussa Kolkatassa oli ollut yksistaan Aiti Teresalla 700 vapaaehtoista! Olisipa joku saanut edes prosentin heista menemaan hommiin muualle, tarvetta on niin monessa projektissa. TOsin paras se olen minakin sanomaan, kun en itsekaan muualla hommia tee. Se nyt vain on Kalighat napannut niin suuren palan sydanta mukanaan etta en osaa vaihtaa. Ehka ensi kerralla joskun tanne viela eksyy.

Asustan talla kertaa jaetussa huoneessa, kun kaikki yksikot olivat taynna tullessani ja tyon ja laiskuuden takia en ole viela muuttanut. Mutta on tassa hyvatkin puolet, sosiaalinen elama on huipussaan jos niin vain haluaa. Kattoterassilla kokoontuu kansaa kitaran kanssa iltaisin, joskus jonkun juomankin ehka nautimme. Eraana iltana teimme valtavan maaran kimallekoristeita espanjalaistuneen puolalaistyton syntymapaivaa varten. Siella ne vielakin killuvat viihdytamassa tulevia juhlia. Toissa iltana vietettiin italialaisen Gaudia-neidon laksiaisia, 25 ihmista, 20 heista italialaisia ja pizzaa italialaisessa ravintolassa. Eilen oli vuorostaan lahdossa Guatemalainen Kaliforniassa asuva Joe, ja iltaa istui viettamassa barcelonalainen Jorge, puolalais-espanjalainen Natalia, Floridalaistunut Kuubalainen Hemley, Baskimaan Jon seka mina. Puhe kaytiin paa-asiassa espanjaksi ja mina vastasin englanniksi. Espanjan kuuntelutaitoni on yllattavan hyva. Mutta puheen tuotto ei ole helppoa. Ujoutta, tai laiskuutta, en tieda mita. Onnistunut ilta kuitenkin, joka paattyi suklaatortun syontiin jaatelolla seka pullolliseen pahanmakuista intialaista punaviinia.

Baskimaan Jon on muuten asunut vuoden Suomessa. Otaniemessa. Ei ihan niin teekkari kuin kotimaiset kanssaopiskelijansa mutta tuntui ymmartavan naljailuni. On tullut puhuttua paljon Suomen menosta, ja lempipaikoistamme, herkuistamme. Hanelta loytyi muuten Alepan muovikassi rinkasta. Jon on vapaaehtoistyon ohella henkisella matkalla. Suomessa han oli aloittanut joogan, joka oli kuitenkin espanjassa unohtunut. Nyt han on herattanyt minussakin liekin joogan uudelleen aloittamisesta. Ja myos joogan filosofisesta puolesta. Olemme istuneet jo useamman tunnin juomassa kahvia (todenneet yksimielisesti suomalaisen kahvin olevan oikeastaan aika pahaa...intiassa saa halvalla italiaista espressoa) ja kayneet yllattavan syvallisia keskusteluja uskonnosta, meditaatiosta ja new agesta...ja elamasta ja sen yhteiskunnan asettamista vaatimuksista. Monesta sekametelisopasta jota taalla on tarjolla. Han antoi minulle luettavaksi kirjan joogafilosfiasta ja sita on nyt tullut kahlattua. Ehka minakin talta matkalta loydan jonkin sortin tasapainon itseni kanssa ja saan jonkunlaisen jarjestyksen elamaan. Niin henkiseen kuin fyysiseenikin. En aio sanoa jalkikateen etta Intia muutti minut niinkuin moni lansimaalainen nuori tuntuu sanovan, mutta voin sanoa etta se, ja tapaamani ihmiset (niin lansimaalaiset kuin paikalliset) ovat opettaneet minulle paljon uutta maailmasta seka itsestani.

Jotta kaikenlaista mahtuu elamaan. Yllattavan arkista se on vaikkei ehka silta kuulostakaan. Aamulla herataan, syodaan aamupala. Sitten tehdaan toita. Toista paastya ehka paivaunet, luetaan paivan lehti teekupposen kanssa. Valilla pestaan pyykkia ja siivotaan huonetta. Maksetaan vuokraa ja ostetaan puhelimeen lisaa aikaa. Illalla ehka juttuhetki kaverin kanssa kahvilla, illallinen ja nukkumaan. Joskus joku juhlantynka. Mutta oikeasti....ainakin itselle tama on arkea. Ja olo tassa arjessa onnellinen.