On taas tullut aika lahtea. Lahtea eteenpain taalta missa tuntuu etta on Koti. Silti pitaa lahtea. Miksi? Siihen ei osaa vastata. Tai miksi taalla on Koti? Sitakaan ei tieda. Ehka se on ihmiset, ehka se on tyo...ehka se on joku nakymaton energia, taika, voima joka tekee tasta kaupungista niin tarkean niin monelle.Ehka se on mukava paivittainen arki ja se, etta tuntee itsensa tarkeaksi osaksi tata pyoraa joka taalla pyorii.

Monta tuttavaa taalta on tullut, pari joita voisi ystavikikin kutsua. Pari heista konkareita jotka varmaan tulevat aina olemaan taalla. tavannut olen myos vanhboja tuttuja. Tarkeitakin, joiden kanssa on puitu mennytta ja tulevaa. Valilla on tullut itkettyakin, mutta sen jalkeen on puhdas olo. tavallaan tuntuu etta oma paikka on taalla, se mita on etsinyt. Mutta sitten taas se kutsu katsomaan uusia paikkoja on niin kova, etta on pakotettava itsensa ostamaan se junalippu ja noustava siihen myos. Onko tama se oikea paikka? Ehka...mutta ehka se onkin jossain muualla. Sielu on onnellinen muttei taysin rauhassa. sita en tieda onko rauhattomuus kiinni paikasta vai siita, etta haluaisi jakaa taman kaiken onnellisuutensa jonkun kanssa.

Suunta on kuitenkin pohjolaan. Viileaan ilmaan ja raikkaaseen sellaiseen. Katsomaan vuoria. Huomenna juna starttaa. Onneksi voi aina palata. Ja palaankin, pian.