Oli aika vaihtaa maisemaan ja aikaisen aamun bussikyyti kohti himalajan juuria pokharassa odotti taas naista. Ja niin. Tuli taas, kuten jo niin moneen kertaan, todistettua, etta Nepalissa ei vain yksinkertaisesti voi olla bussimatkaa ilman yhta tai kahta pysahdysta liikennesuman/lakon takia. Talla kertaa matka tuntui sujuvan joutuisasti puoli tyhjassa pikkubussissa kunnes melko loppumatkasta oli keskelle tieta jumahtanut rekka tayslasteineen. Taisi olla rengasrikko eika liene helpoin tehtava vaihtaa rekan rengasta kapealla tiella kun sen perassa on lastillinen tiesmita sakkeja. Siina sitten taas pohdittiin miten saadaan liikenne kulkemaan yhta kaistaa niin etta ne kaikki hullut ohittelijatkaan eivat paady rinnetta alas. No talla kertaa mukana taisi olla pari liikenteenohjaajaa koska noin 25 minuutin odottelun jalkeen olimme taas matkassa.

Ja voi ihmetta ja kummaa naita maisemia talla tieosuudella. Pienia kylia, ihmisia toimissaan, rinteen alla virtaava joki. Ja vuoria vuorten takana ja niiden takana valkoisena hohkaavat lumihuiput! Henkeasalpaavaa. Nyt lahes kirkkaalla taivaalla saattaa siis nahda pitkia rivistoja valkoista ja valkoista. Joillain kohdin vuoria piirittaa hempean sininen usva jolloin kirkas valkoisuus nayttaa kuin omituisesti muodostuneilta pilvilta.

Taalla on hiljaista. Kansa taitaa olla viela viikonlopun vietossa Kathmandun riennoissa. Minulle sopii. Parvekkeeltani nakee vuoret ja liikenne on kaukana. Nyt aion olla hiljaa.