http://sundaarsansaar.blogspot.com

Tervetuloa matkaan!

-Anni-

Kyllä...olen palannut Suomeen.

Äiti, isä ja sisko tulivat kentälle vastaan. Jo piti alkaa palattaa suomeksi ja ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin ajattelin. Savulohi, perunat ja fetasalaatti kahvikakkuineen odotti nälkäistä matkalaista. Lämpotila oli juuri sopiva, aurinko lämmitti mutta ei tarvinnut hikoilla. Iltasaunan jalkeen iho oli puhdas ja oli ihana kömpiä omaan pehmeään sänkyyn ja unta tulikin heti 12 tuntia.

Matka ei tunnu matkalta. Se tuntuu vain osalta elämää. Yksi luku elämäni kirjaa on loppunut ja uusi luku alkaa nyt. Edellinen luku on pitka ja sisältää monta seikkailua, mutta myös aivan normaalia ja tasapainoista elämää.

Matka alkoi Mumbaista ja johti Maduraihin tekemaan töitä Shalom keskuksessa kehitysvammaisten tyttöjen opettajana. Koitin opettaa luovaa taidetta sekä opettajia opettamaan näitä erityislapsia. Samalla tutustuin intialaisen perheen tavalliseen jokapäiväiseen elämään seka maustettuun, maustettuun ruokaan. Nautin, mutta olin tavallaan yksinäinen kun ei päässyt juuri purkamaan omia tuntoja. Perhe oli ihana mutta ihan kaikesta ei kuitenkaan saattanut keskustella. Kaipasin vertaistukea joten kolmen kuukauden jälkeen suuntasin tuttuun turvalliseen Kolkataan.

Kolkatan kokemusten aluksi vietin viikon sairaalassa armaan Tohtori Goshin huollettavana ja sen jälkeen palasin kalighatiin kuolevien ja sairaiden hoivaajaksi. Monia uusia suhteita loin, nautin fyysisestä työstä ja elin päivä kerrallaan.

Välissä käväisin kolmen viikon verran tutustumassa uuteen tuttavuuteen Bangladeshiin jonka avaruus ja ystävällisyys ihastutti. Turistin turistia en tavannut mutta paikalliset viihdyttivät.

Kolkataan palattuani elämä asettui taas uomiinsa. Päivät olivat pitkiä ja työntäyteisiä. Monsuuni kolkutteli ovella ja antoi kunnon sadekuuroja jonka jälkeen kahlatiin katuja polvia myöten likaisessa vedessa. Heinäkuun puolessa välissä kuumuus vihdoin oli liikaa ja suuntasin lomalle.

Haridwarin viiden päivän nukkumisputken jälkeen lähdin vuorille. Manalissa elin rentoa elämää Ramin ja Sunnyn korukaupassa solmukorun tekoa opetellen ja vain istuskellen. Suklaahippukeksejä ja cappucinoa, omenamehua ja tanssijuhlia.

Ladakh Kashmirissa tuli käväistyä myös. Korkeus 3500 metriä ei ihan sopinut minun elimistölleni mutta kaunista oli. Auttelin naisjärjestöllä ja tutustuin paikalliskulttuuriin yhdessa ihastuttavan australialaispariskunnan kanssa.

Manaliin palasin ja siella vierahti uusi viikko ennen kuin lähdin moikkaamaan Dalai Lamaa Daramsalaan. Kanadalaisen joogaopettaja Leilan kanssa monia henkisiä keskusteluja, teetä ja sympatiaa. Kolkatan kaveri Bexin löytyi ja uusia oppeja hänelta.

Oli aika taas vaihtaa maata ja suuntasin Nepaliin. Ja sille tielle jäin. Ihastuin maahan ja sen kansaan ihan uudella tavalla. Löysin sarangin soittajakaverit ja katupojat ja päätin palata. Kolkatan kaverim korealainen siskoni Soya seka komea ammattivapaahetoinen brittipoika Tom saapuivat viihdyttämään minua myös ja suuntasimme Pokharaan järven rannalle lepäämään. Nagarotin vuoristomaisemat ja taivaalla liitävät kotkat tulivat hekin tutuiksi.

Katmandusta Kolkatan kautta lähdin takaisin etelä-Intiaan moikkaamaan Madurain koulua ja tyttöjäni. Olivat ennallaan ja koulu toimi täydellä teholla. Kuukauden päivät nautin taas ylläpidosta ja opetin lisää taidetta kunnes suunta oli uusiin seikkailuin Keralaan lomalle.

Keralaan saapui myös ihana Heidi kaveri suomesta. Oli mahtavaa nähdä Suomen tuttua niinkin pitkän ajan jälkeen. Nautimme rantaelämästä, vuorista ja kaupungista ja komeiden Kashmirilaisten poikien katselusta parin viikon ajan yhdessä. Suomen kieli tuntui vielä jotenikin sujuvan ja salmiakki ja ruisleipä hellittelivät makunystyröitä.

Heidin jatkaessa Mysoreen lahdin moikkaamaan Ramia ja Sunnya Goaan. Rantaeloa muutama päivä ja ikävä Nepaliin kasvoi suureksi. Niimpa lensin Katmanduun vaikka en edes lentämisestä pidä.

Nepalissa kaverit olivat innoissaan paluusta ja monet juhlat juhlittiin. Löysin itselleni työpaikan ja lupasin palata heti vuoden vaihteen jälkeen.

Joulukuun oli mahtavaa aikaa Kolkatassa. Järjestimme joulujuhlia niin katulapsille kuin riksakuskeille ja Kalighatin katuasukeille. Lauloimme joululauluja kuorona töissä ja söimme äärimmäisen kalliin mutta hyvän jouluaterian. Sain uuden läheisen ystävän joka haluaa tukea minua valitsemallani tiellä. Uusi vuosi vaihtui Hotelli Marian kattoterasiilla yhdessa sadan kanssamatkustajan kanssa.

Ikävä oli jättää Kolkata mutta kun pääsin Katmanduun silmäni aukesivat. Löysin itsellleni paikan jossa haluan olla. Työn jota haluan tehdä. Katulapsi keskuksessa opin paljon elämästä, itsestäni, uusista tavoista tehda töitä. Vuokrasin asunnon ja elin täysin normaalia elämää. Vain eri puolella palloa kuin missä olen syntynyt. Loin kontakteja jotka varmasti tulevat kantamaan läpi elämän. Nautin itsestäni ja jokaisesta hetkestä.

Viisi kuukautta Nepalissa meni kuin siivillä arkielämää eläessa. Pääsin käymään pienessä kylassäkin ja tuli pohdittua paljon sitä, miten erilailla elämä olisikaan voinut järjestyä.

Opin monia asioita ja aloin nauttia läsnäolosta Hetkessä ja opin jakamaan paljon enemmän kuin ennen. En valittanut vaan elin.

Nyt olen täällä. Yritän kantaa saamani opit mukanani. Ja opettaa sitä täällä. Haluan olla onnellinen siellä missä olen.

Tämä kirja sulkeutuu nyt. Katsotaan jos saan aikaiseksi kirjoittaa Suomen kappaletta. Jos tarinoita tulee ne löytyvät osoitteesta http://havahtumisia.vuodatus.net

Kiitos teille kun olitte mukana matkalla ja seurasitte menoa. Ensi kerralla taas!

Sisar kiinnitti huomiota kaulakoruihini. babalta eraassa hindujuhlassa saammani Rudraksha erityisesti sai moitteita omakseen. Se kun on synti "meidan katolista uskoamme kohtaan". Niin mutta sisar, kun en mina ole katolinen. Mita? Mika sina sitten olet? Jumala kutsuu sinuakin, sinun tulee osallistua messuun heti huomen aamuna. Minulle koru on muisto tapahtuneesta, ilolla otin sen vastaan kun arvokas vanha herra sen minulle lahjoitti.

Edellisen sisaren kanssa ei ollut ongelmia uskonnon takia. Minakin, joka viela olen omalla tavallaan etsikkona kulkemassa tata polkua miettien mika on uskoni vai onko sita, vai onko se jotain muuta, sain vapaasti tehda tyota Aiti Teresan sisarten keskuudessa kenenkaan sen enempia kyselematta Jumalasta. Sain tehda tyota ihmisena, joka sydamestaan tata haluaa tehda. Osallistuin iltapaiva messuun, mutta en ole vielakaan katolinen.

Olen tutkinut paljon uskontoa tamankin matkan aikana. Ei tama ollut mikaan valaistumisreissu, en vielakaan tieda muuta kuin etta Uskon. Uskon johonkin suurempaan. Nautin temppeleista ja kirkoista yhtalailla. Mieluisimpia minulle oikeastaan ovat suuret valkoiset buddhalaiset stupat ja niiden rauhoittava ilmapiiri tiibetilaisten rukouslippujen liehuessa hiljaa tuulessa.

Kunnioitan sisaria jotka tekevat tyota ja elavat uskossa. He ovat omistautuneita. He elavat sita mista saarnaavat ja mita rukoilevat. En osaa ehka olla yhta omistautunut. Tiedan paljon muitakin ihmisia jotka omissa uskoissaan osaavat todella omistautua sille mihin uskovat.

Omalla matkallani olen yha. Tieda sita loydanko valon.

Nyt lampotila kohoaa helposti +40 asteeseen, kosteus on 90%! Koitan aamulla paasta toihin seitsemaksi ja jotenkin jaksaa puoleenpaivaan. On ollut ikava kunnon fyysista tyota jota Kalighatissa saa paiskia. Mutta yot tulee nukuttua huonosti kun iho on tahmean kostean kutiseva ja tuuletin ei tunnu tuulettavan juuri ollenkaan. Suihkussa tulee kaytya kolme-neljaa kertaa paivassa.

Iltapaivisin losahdan lukemaan vanhan tuttuni Rajin uudistettuun kahvilaan jossa syntisen hyvaa capuccinoa tarjoillaan. Katmandun kuukausieni aikana ovat ruojat viela laajentaneet ruokalistaa ja mehut, lassit, leivat ja baagelit loytyvat nyt heti nurkan takaa. Ei ole harvinaista etta nukahdan ihanan pehmealle levealle sohvalle pehmeiden tyynyjen keskelle. heratakseni kun sahkto menevat poikki joskus myohaisiltapaivalla. Sekunti sen jalkeen jo hiki virtaa kun tuuletus katkeaa. Sittten on aika lahtea kavelemaan kohti jotain tilaa jossa loytyisi ilmastointi. kahvila, kirjakauppa, pankkiautomaatti...ihan mita vaan. Aikaa kuluu paljon netissa naputellessa kun ei jaksa ulkoilla. En tieda mika energia minua vei viime kesana, vai oliko lampoa silloin vahemman. Tosin muistanpa viimeksi etta kun lahdin taalta nukuin ensimmaiset viisi paivaa...

Outoa olla takaisin taalla. Suurin osa tuttavistani on lahtenyt kuumuutta pakoon. Jotain on muuttunut, vaikka kylla mina taalla yha haluan olla. Ikava Nepaliin mutta on taalakin tuttua ja turvallista. Asutin itseni vanhaan tuttuun hostelliin, jossa tyontekijat ilolla ottivat vastaan. Kattoterassi huone paistuu auringossa ja paivalla ei katolla voi paljasjaloin kavella kun se polttaa. Talouden kaksi kissaakin tuntuu pakoilevan auringonlaskuun saakka kunnes ilmestyvat hellittaviksi. Nettipaikan pojat olivat hekin toivottamassa tervetulleeksi, kadun ihmiset muistivat. Ei taalla yksin tarvitse olla vaikka kaikki vapaaehtoistutut ovatkin menneet kuumuutta pakoon.

Vetta kuluu kolmesta neljaan litraa paivassa. Sen lisaksi teeta, kahvia, soodaa, limsaa, mehua, lassia...nestetta. Silti ei tule vierailtua toiletissa kun kaikki tulee hikena ulos. En tieda miten kaduilla asuvat kestavat. Kesien aikana taalla kylla kuoleekin paljon ihmisia, ihan vain kuumuuden takia. Nestehukka ei ole kaukana itseltanikaan. Vetta vetta vetta.

Mutta koitan kestaa. Ehka en ihan maraksi lantiksi muutu.

Mutta taalla....voi valinnan vaikeus. Minunoloisiani housuja on kymmenen kivaa mallia ja jokaista kymmenen kivaa varia. Kun ostan yhden haluaisin saman kolmena eri vaihtoehtona. Lempimusiikkiani on hyllyriveittain. Voisin ostaa ne kaikki. Jopa korvakoruja joita en yleensa kayta loytyisi jos jonkinlaista. Ja niin. Lahjaksi kelpaavaa tavaraa olisi kilokaupalla.

Mutta kuinkas sitten kavikaan. Viimeisina Nepalin paivina en osannutkaan ostaa mitaan vaikka olin vartavasten varannut aikaa sille, etta hankin lahjoja kaikille Ihanille. Tiedan ettei minun tarvitse, mutta kun tykkaan ostaa. Mutta tavaran paljos ja valinnan vaikeus aiheutti lopulta tayden plokin...kyvyttomyyden ostaa yhtaan mitaan ja lopulta unohduksen jopa niista tavaroista joita olin jo paattanyt hankkia. Nyt taalla Kolkatassa katuja tallatessani mieleen palaa ne lahjat joita halusin hankkia mutta en blokista johtuen hankkinut. Niin etta joudutte odottamaan ensi kertaan.

Tasta johtaa mieleen monet keskustelumme siita, miksi moni "lannessa" on niin onneton mutta taalla pain maailmaa koyhempikin on monasti suhteellisen onnellinen, tai ei ainakaan valita. Olemme paatyneet siihen, etta meilla on lannessa liikaa valinnan varaa. Ja kun saamme yhden asian haluamme seuraavaa, ja halumme saada uutta ei koskaan tayty koska mahdollisuudet saada lisaa ovat aina olemassa. Ja sitten tulee se blokki ettemme tieda mita haluamme. Haluamme yhta ja haluamme toista emmeka ole onnellisia siita mita meilla jo on. Tai siita etta meilla todellakin on mahdollisuus olla ja saada oikeastaan Ihan mita tahansa. Se riippuu toki valinnoista joita olemme tehneet aiemmin, ja rahastakin joskus mutta meille on kuitenkin annettu ne mahdollisuudet saada Kaikki. Vaikken Suomessa olekaan eniten ansaitseva, niin taalla olen rikas. Minulla on jo se mahdollisuus etta olen voinut tulla tanne ja tehda toita ilmaiseksi. Paikalliset ystavani toki haaveilevat muusta, mutta ovat kuitenkin suht tyytyvaisia elamaansa taalla. He saattavat tehda paivasta toiseen samaa, vuosi vuoden jalkeen, mutta silti he eivat juuri valita. Ikaiseni nainen on hiljaa tyytyvainen osaansa. Toki ehka joskus miettii, mita se olisi jos tekisi jotain muuta mutta kun et tieda siita mita se muu voisi olla...et valita. 

Nyt siis Kolkatassa, koti-Kolkatassa. Ikava Nepaliin on Valtava. Vaikka taalla on yha kuin kotonaan, jotain puuttuu. En viela ole tiedostanut mita se on. Tai ehka vahan. Paivat tayttyvat Kalighatista ja mangon syonnista ja kirjoista. Liian kuuma kulkea kaupungilla. Lampoa lahes +40, kosteus varmaan lahella sataa.Kylmaa suihkua ei ole kun vesi kuumenee mustissa tankeissa talojen katolla. Koitetaan selvita sulamatta.

On se hassua miten joihinkin paikkoihin vaan jattaa osan sieluaan ja sydantan. Miten jossain tuntuu kuin olisi heti kotona. Nepal ja Katmandu tekivat sen mita en uskonut tapahtuvaksi, etta loytaisin sen aseman jolla jaada pois ja etta se tuntuu oikealta. Ei tunnu silta, etta ehka jossain muualla olisi viela parempi paikka. Kolkatalla on erityisasema sydamessani kylla. Siellakin olen kotona, mutta taalla olen viela himpun verran enemman. Muutama hyva ystava, paljon hyvanpaivan tuttuja. Tyo joka palkitsee. Kaupunki jonka ihmiset ovat valloittaneet sydameni kaikenmaailman lakkoilusta ja haslayksesta huolimatta. Missa ruoka on makukasta ja askel lansimaalaiseen kulttuuriin on nurkan takana, jossa voin tilata burriton ja mojiton ja jalkiruoaksi suklaakakun ja cappucinon ja ne maistuvat samalta kuin Suomessa.

Mita kaikkea taala tapahtuikaan. Eika oikeastan edes tapahtunut niin paljoa kun elama vain oli niin tasapainossa. Vietin paljon aika Gandharbojen, soittajapoikien kanssa, tutustuen heidan kulttuuriinsa ja musiikkiinsa ja joihinkin ihan henkilokohtaisestikin. Sain hyvan ystavan Jessicasta jonka varmasti viela tapaan. Tapasin Jimin ja Charlien, kaksi maailman matkaaja. Sain laheisen ystavan Kishanista jota tulee suuri suuri ikava. KAvin henkisia keskusteluja Kishanin hyvan ystavan Kishoren kanssa ja lahjoin hanet "power of now" ja "siddhartha" kirjoilla jotta han oppisi viela enemman. Vietin suuren osan ajastani katupoikien kanssa oppien heidan elamastaan, taustoistaan ja tunteistaan. Sain kokea henkista aitiytta kun pikkuinen Ritupoika kutsui minua aidiksi. Nyt olen hanen sponsorinsa, kai loppu elaman koska perhetta ei loydy. Leikitin pikku Ruby tyttoa jonka aiti kauppa laukkuja ja tupakkaa kadulla. Kestitstin tuttavia tuoretomaatti-pasta kastikkeella ja punaviinilla muutaman otteeseen. Nautin piraattielokuvista ja Jessin kannettavasta tietokoneesta iltaisin kun ei jaksanut menna baanalle. ja tanssin paljon Funky Buddhassa sen jalkeen kun oli maisteltu riisiviinia paikallisessa. Kavin Kishanin kotikylassa tanssimassa mutavellissa ja osallistumassa Gandharba haissa, ja kavin rentoutumassa Pokharassa. Karsin lakkolevista kansalaisista enka paassyt aina perille sinne minne oli tarkoitus mutta paiva tayttyikin sitten muusta huvista. Nain monen moista paikallis festivaalia pilvenpolttelu shivaratrista Holin variloistoon ja nepalin uuden vuoden alkuun.

Kolkatan kaverini, rakas Hemley, kirjoitti minulle viestin. Ei voi palata paikkaan josta ei oikeasti lahtenyt. Niin, en oikeasti lahde taalta. Jatin jo tanne jalanjalkeni, loin suhteita jotka eivat jaa taa vaan pysyvat...sieluni osa ja odottamaan sita paivaa kun loppuosa tulee taas.

Koitan kuitenkin olla taysilla onnellinen juuri siella missa olen. Se tulee olemaan hetkittain hankalaa, mutta senhan jo tiesittekin. tehdaan yhdessa paljon kaikkea kivaa niin en muista olla hankala.

Tarinatuokio - Story time

Ritu my love

Kesap ja Ritu

Anil ja Tanka

Pratap

Raju!

Suloinen Amit

Maanantaina syyna oli se, etta eras suuremmista etnisista ryhmista, Newarit, haluaa oman autonomisen alueensa. Ja siksipa kaikkien pitaa tukea tata aatetta ja sulkea ovensa. Tanaan puolestaan maoisitit istuvat kaduilla ja kujilla notta liikenne ei paase kulkemaan. Aina joku keksii syyn pistaa vahan kaaosta.

Ikavaa tama on niiden kannalta joiden elanto on kiinni paivan tuloista. Jos kauppa on paivankin kiinni se tarkoittaa ettei seuraavalle paivalle ehka ole rahaa ostaa ruokaa. Myos koulut ovat jo jonkin aikaa olleet kiinni jatkuvien lakkojen takia. Opettajatkin lakkoilivat oman aikansa parempien palkkojen puolesta. Anna siina nyt sitten opetusta tuleville sukupolville. Oppivatkohan ratkomaan asioita uudella tavalla vai jatkavatko lakko-mielenosoitustekniikkaa hekin aikanansa?

Miten tama demokratian luominen tahan maahan onnistuu kun kaikki tuntuvat vain taistelevan oman asiansa puolesta valittamatta siita kuinka moni karsii siina sivussa. Eihan taalla edes ole viela perustuslakia saatu aikaiseksi kun hallitusta pitaa muodostaa uudelleen ja uudelleen (ja uudet ennusteet sanoo ettei nykyinenkaan kesta enaa kauaa). Josko alettaisiin taistella yhden Nepalin puolesta ennenkuin menna yksityiskohtiin?

Ja jos ei ole lakkoa on jokin yleinen pyha-loma tms paiva. Demokratia-paivaa on jo juhlittu kolmesti, viimeksi viikko sitten paivana jolloin kuninkaan valta vuosi sitten lakkasi. Tuntuu etten ole keskuksellamme ollut viime aikoina kuin kolme kertaa viikossa entisen kuuden sijaan. ystavani Jessin piti aloittaa yliopistolla Nepalin kielen opiskelu jo pari kolme viikkoa sitten mutta kampus on kiinni koska jokin aikaa sitten oli opiskelija-vaalit ja senkin takia lakkoillaan.

Kuka voisi tulla opettamaan tanne miten sita demokratiaa ja rauhaa luodaankaan?

Nyt meilla on kuitenkin uusi paaministeri, ei maoisti mutta kommunisti. maoistit vastustaa. Lisaksi terailla, jossa jo aiemmin lakkoiltiin ja osoitettiin mielta railakkaasti parinkin viikon ajan, on uhkailtu etta seuraavaksi aletaan mellakoida Katmandussa ja ympari laaksoa.

Mihin tama maa on menossa. Saa nahda kuinka kauan uusi hallitus kestaa. Ja saavatko he aikaan enemman kuin edellinen. Se olisi se perustuslakikin kirjoittamatta. Ja rauhanprosessi pitaisi kaynnistaa uuudelleen. Toivotaan, toivotaan.

Se mita tarvittaisiin olisi yhteistyo. Rahaa kylla on ja jokainen katulapsi osaa kayttaa nykyista jarjestelmaa hyvakseen. Kayvat maanantaina tuolla ja tiistaina tama ja tama jarjesto tuovat ruokaa, keskiviikkona kolmanteen. Jos yhdessa tehtaisiin saataisiin jarjetelma ehka toimimaan eika sita olisi niin helppo huijata. Kun yksi jarjesto kavisi kadulla tapaamassa, toinen tarjoaisi valiaikaista suojaa, kolmas koulutusta ja neljas hostellin olisi kaikille  riittavasti hommaa ja saataisiin kestava jarjestelma jossa lapsi voisi turvallisesti kulkea hitaasti askel askeleelta kohti parempaa tulevaisuutta.  Kun yhdessa pohdittaisiin mika olisi se oikea tapa saada nama lapset paremmille teille, voitaisiin onnistuakin. Toki eivat samat metodit aina toimi jokaisen lapsen kohdalla, mutta jotain olisi tehtava ja sassiin. Nyt samat lapset pysyvat taalla vuosi tolkulla kun ei kukaan tajua heidan huijaavan systeemia paremmin kuin kukaan.

Toivotaan etta tulevaisuudessa ihmiset oppisivat. Harmittavasti avustustyosta on vaan tullut joillekin bisnes. Se tuo rahaa, ja paljon tuokin. Vahan ruksimalla kuluja eri paikkoihin voi tienata oman taskun pohjalle euroja. Paljon. Nain ihminen hyvaksi kayttaa toisen hataa haikailemattomasti. Hyi.