Ulkona paistaa aurinko. Linnut laulaa ja varikset raakkuvat. Katu nayttaa tyhjältä. En ole viela lähtenyt pitkälle tutkimusretkelle mutta tuntuu ettei täällä ole ketään. Sänkyni on suuri ja oehmeä. Ruoka ei ole tulista, mutta ei sentään mautontakaan. Kissa kiehnää jaloissa. Suihkun vesi on kuumaa. Puhelinlinjat toimivat. Sähköä on 24 tuntia vuorokaudessa. Kadulta ei kuulu yhtään autontorvea ja ne ovat puhtaat roskista.

Kyllä...olen palannut Suomeen.

Äiti, isä ja sisko tulivat kentälle vastaan. Jo piti alkaa palattaa suomeksi ja ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin ajattelin. Savulohi, perunat ja fetasalaatti kahvikakkuineen odotti nälkäistä matkalaista. Lämpotila oli juuri sopiva, aurinko lämmitti mutta ei tarvinnut hikoilla. Iltasaunan jalkeen iho oli puhdas ja oli ihana kömpiä omaan pehmeään sänkyyn ja unta tulikin heti 12 tuntia.

Matka ei tunnu matkalta. Se tuntuu vain osalta elämää. Yksi luku elämäni kirjaa on loppunut ja uusi luku alkaa nyt. Edellinen luku on pitka ja sisältää monta seikkailua, mutta myös aivan normaalia ja tasapainoista elämää.

Matka alkoi Mumbaista ja johti Maduraihin tekemaan töitä Shalom keskuksessa kehitysvammaisten tyttöjen opettajana. Koitin opettaa luovaa taidetta sekä opettajia opettamaan näitä erityislapsia. Samalla tutustuin intialaisen perheen tavalliseen jokapäiväiseen elämään seka maustettuun, maustettuun ruokaan. Nautin, mutta olin tavallaan yksinäinen kun ei päässyt juuri purkamaan omia tuntoja. Perhe oli ihana mutta ihan kaikesta ei kuitenkaan saattanut keskustella. Kaipasin vertaistukea joten kolmen kuukauden jälkeen suuntasin tuttuun turvalliseen Kolkataan.

Kolkatan kokemusten aluksi vietin viikon sairaalassa armaan Tohtori Goshin huollettavana ja sen jälkeen palasin kalighatiin kuolevien ja sairaiden hoivaajaksi. Monia uusia suhteita loin, nautin fyysisestä työstä ja elin päivä kerrallaan.

Välissä käväisin kolmen viikon verran tutustumassa uuteen tuttavuuteen Bangladeshiin jonka avaruus ja ystävällisyys ihastutti. Turistin turistia en tavannut mutta paikalliset viihdyttivät.

Kolkataan palattuani elämä asettui taas uomiinsa. Päivät olivat pitkiä ja työntäyteisiä. Monsuuni kolkutteli ovella ja antoi kunnon sadekuuroja jonka jälkeen kahlatiin katuja polvia myöten likaisessa vedessa. Heinäkuun puolessa välissä kuumuus vihdoin oli liikaa ja suuntasin lomalle.

Haridwarin viiden päivän nukkumisputken jälkeen lähdin vuorille. Manalissa elin rentoa elämää Ramin ja Sunnyn korukaupassa solmukorun tekoa opetellen ja vain istuskellen. Suklaahippukeksejä ja cappucinoa, omenamehua ja tanssijuhlia.

Ladakh Kashmirissa tuli käväistyä myös. Korkeus 3500 metriä ei ihan sopinut minun elimistölleni mutta kaunista oli. Auttelin naisjärjestöllä ja tutustuin paikalliskulttuuriin yhdessa ihastuttavan australialaispariskunnan kanssa.

Manaliin palasin ja siella vierahti uusi viikko ennen kuin lähdin moikkaamaan Dalai Lamaa Daramsalaan. Kanadalaisen joogaopettaja Leilan kanssa monia henkisiä keskusteluja, teetä ja sympatiaa. Kolkatan kaveri Bexin löytyi ja uusia oppeja hänelta.

Oli aika taas vaihtaa maata ja suuntasin Nepaliin. Ja sille tielle jäin. Ihastuin maahan ja sen kansaan ihan uudella tavalla. Löysin sarangin soittajakaverit ja katupojat ja päätin palata. Kolkatan kaverim korealainen siskoni Soya seka komea ammattivapaahetoinen brittipoika Tom saapuivat viihdyttämään minua myös ja suuntasimme Pokharaan järven rannalle lepäämään. Nagarotin vuoristomaisemat ja taivaalla liitävät kotkat tulivat hekin tutuiksi.

Katmandusta Kolkatan kautta lähdin takaisin etelä-Intiaan moikkaamaan Madurain koulua ja tyttöjäni. Olivat ennallaan ja koulu toimi täydellä teholla. Kuukauden päivät nautin taas ylläpidosta ja opetin lisää taidetta kunnes suunta oli uusiin seikkailuin Keralaan lomalle.

Keralaan saapui myös ihana Heidi kaveri suomesta. Oli mahtavaa nähdä Suomen tuttua niinkin pitkän ajan jälkeen. Nautimme rantaelämästä, vuorista ja kaupungista ja komeiden Kashmirilaisten poikien katselusta parin viikon ajan yhdessä. Suomen kieli tuntui vielä jotenikin sujuvan ja salmiakki ja ruisleipä hellittelivät makunystyröitä.

Heidin jatkaessa Mysoreen lahdin moikkaamaan Ramia ja Sunnya Goaan. Rantaeloa muutama päivä ja ikävä Nepaliin kasvoi suureksi. Niimpa lensin Katmanduun vaikka en edes lentämisestä pidä.

Nepalissa kaverit olivat innoissaan paluusta ja monet juhlat juhlittiin. Löysin itselleni työpaikan ja lupasin palata heti vuoden vaihteen jälkeen.

Joulukuun oli mahtavaa aikaa Kolkatassa. Järjestimme joulujuhlia niin katulapsille kuin riksakuskeille ja Kalighatin katuasukeille. Lauloimme joululauluja kuorona töissä ja söimme äärimmäisen kalliin mutta hyvän jouluaterian. Sain uuden läheisen ystävän joka haluaa tukea minua valitsemallani tiellä. Uusi vuosi vaihtui Hotelli Marian kattoterasiilla yhdessa sadan kanssamatkustajan kanssa.

Ikävä oli jättää Kolkata mutta kun pääsin Katmanduun silmäni aukesivat. Löysin itsellleni paikan jossa haluan olla. Työn jota haluan tehdä. Katulapsi keskuksessa opin paljon elämästä, itsestäni, uusista tavoista tehda töitä. Vuokrasin asunnon ja elin täysin normaalia elämää. Vain eri puolella palloa kuin missä olen syntynyt. Loin kontakteja jotka varmasti tulevat kantamaan läpi elämän. Nautin itsestäni ja jokaisesta hetkestä.

Viisi kuukautta Nepalissa meni kuin siivillä arkielämää eläessa. Pääsin käymään pienessä kylassäkin ja tuli pohdittua paljon sitä, miten erilailla elämä olisikaan voinut järjestyä.

Opin monia asioita ja aloin nauttia läsnäolosta Hetkessä ja opin jakamaan paljon enemmän kuin ennen. En valittanut vaan elin.

 

Nyt olen täällä. Yritän kantaa saamani opit mukanani. Ja opettaa sitä täällä. Haluan olla onnellinen siellä missä olen.

 

Tämä kirja sulkeutuu nyt. Katsotaan jos saan aikaiseksi kirjoittaa Suomen kappaletta. Jos tarinoita tulee ne löytyvät osoitteesta http://havahtumisia.vuodatus.net

 

Kiitos teille kun olitte mukana matkalla ja seurasitte menoa. Ensi kerralla taas!