Katmandussa kavellessa, etenkin Thamelin alueella, ei voi valttya ihanalta tavaran paljoudelta...sen ylitarjonnalta. Joka puolella kaunista, varikasta, kiiltavaa ja kimaltavaa. vaatetta, koruja, musiikkia, elokuvia, buddhapatsaita ja seinavaatteita. Ja kaikkea silta valilta. Joka toisen tavaran kohdalla paakopassa kilahtaa Hih tuo sopisi *****lle. Tai joskus jopa minulle. En ole himoshoppaaja. Suomessa teen ostoksia joskus masennuspuuskissa...ja silloinkin kavelen kauppaan. Katson nopeasti oikeat varit ja ostan paidan lahes sovittamatta ja poistun kaupasta niin nopeaan kuin mahdollista.

Mutta taalla....voi valinnan vaikeus. Minunoloisiani housuja on kymmenen kivaa mallia ja jokaista kymmenen kivaa varia. Kun ostan yhden haluaisin saman kolmena eri vaihtoehtona. Lempimusiikkiani on hyllyriveittain. Voisin ostaa ne kaikki. Jopa korvakoruja joita en yleensa kayta loytyisi jos jonkinlaista. Ja niin. Lahjaksi kelpaavaa tavaraa olisi kilokaupalla.

Mutta kuinkas sitten kavikaan. Viimeisina Nepalin paivina en osannutkaan ostaa mitaan vaikka olin vartavasten varannut aikaa sille, etta hankin lahjoja kaikille Ihanille. Tiedan ettei minun tarvitse, mutta kun tykkaan ostaa. Mutta tavaran paljos ja valinnan vaikeus aiheutti lopulta tayden plokin...kyvyttomyyden ostaa yhtaan mitaan ja lopulta unohduksen jopa niista tavaroista joita olin jo paattanyt hankkia. Nyt taalla Kolkatassa katuja tallatessani mieleen palaa ne lahjat joita halusin hankkia mutta en blokista johtuen hankkinut. Niin etta joudutte odottamaan ensi kertaan.

Tasta johtaa mieleen monet keskustelumme siita, miksi moni "lannessa" on niin onneton mutta taalla pain maailmaa koyhempikin on monasti suhteellisen onnellinen, tai ei ainakaan valita. Olemme paatyneet siihen, etta meilla on lannessa liikaa valinnan varaa. Ja kun saamme yhden asian haluamme seuraavaa, ja halumme saada uutta ei koskaan tayty koska mahdollisuudet saada lisaa ovat aina olemassa. Ja sitten tulee se blokki ettemme tieda mita haluamme. Haluamme yhta ja haluamme toista emmeka ole onnellisia siita mita meilla jo on. Tai siita etta meilla todellakin on mahdollisuus olla ja saada oikeastaan Ihan mita tahansa. Se riippuu toki valinnoista joita olemme tehneet aiemmin, ja rahastakin joskus mutta meille on kuitenkin annettu ne mahdollisuudet saada Kaikki. Vaikken Suomessa olekaan eniten ansaitseva, niin taalla olen rikas. Minulla on jo se mahdollisuus etta olen voinut tulla tanne ja tehda toita ilmaiseksi. Paikalliset ystavani toki haaveilevat muusta, mutta ovat kuitenkin suht tyytyvaisia elamaansa taalla. He saattavat tehda paivasta toiseen samaa, vuosi vuoden jalkeen, mutta silti he eivat juuri valita. Ikaiseni nainen on hiljaa tyytyvainen osaansa. Toki ehka joskus miettii, mita se olisi jos tekisi jotain muuta mutta kun et tieda siita mita se muu voisi olla...et valita. 

Nyt siis Kolkatassa, koti-Kolkatassa. Ikava Nepaliin on Valtava. Vaikka taalla on yha kuin kotonaan, jotain puuttuu. En viela ole tiedostanut mita se on. Tai ehka vahan. Paivat tayttyvat Kalighatista ja mangon syonnista ja kirjoista. Liian kuuma kulkea kaupungilla. Lampoa lahes +40, kosteus varmaan lahella sataa.Kylmaa suihkua ei ole kun vesi kuumenee mustissa tankeissa talojen katolla. Koitetaan selvita sulamatta.