paivat katmandussa ovat melko tasaista tallausta. Tai no ei niinkaan voi sanoa. Ihanaa arkea. Aamulla ylos ennen seitsemaa. Yhteinen kahvihetki kamppisten kera. Sitten kavely keskustaan jossa moikkaus parille katututulle, ehka kuppi teeta jonkun kanssa, satunnaisesti puolen tunnin internet ja sitten katupoikia moikkaamaan ja tsekkaamaan kuka on paikalla, kuka ei. Sitten pikkubussilla toihin ja siella leikkia ja laulua, joskus vakavaa keskustelua ja tappeluihin valiin menoa. Viiden jalkeen kyyti takaisin kaupungille, jutustelua tuttujen kanssa ja illallinen siella tai kotona. sitten nukkumaan.

Tata paivajarjestysta tosin hyvin sekoittaa se fakta, etta bandat eli lakot pistavat kaupungin ja sen liikenteen satunnaisesti seis. Viime maanantaina viimeksi. Kaupat nayttivat olevan auki, mutta kun paasin bussipysakille sain todeta notta kavelypelilla mentava tai pidettava vapaa-paiva. Pidin vapaa paivan, vaikkakin kirjoittelin raporttiani kahvilassa.

Valilla pohdin, miksi ihmeessa teen tata. Samaa pohtii asuinkumppanini Jim, joka koordinoi yhta pienempaa jarjestoa taalla. Luen talla hetkella ehka maailman kamalinta mutta kiehtovinta kirjaa "the road to hell", joka kertoo siita mita kulissien takana avustusjarjestoissa tapahtuu. Tulituslinjalla ovat toistaiseksi niin USAID kuin Save the children. Rahaa menee ja palaa mutta itse avustuskohteissa sita ei aina nay. Avustustyosta on tullut omanlaistaan bisnesta. Kerron enemman kunhan saan kirjan loppuun luettua.

Omakin organisaationi alkaa osoittautua johtopuolella yhdeksi korrupitopesakkeeksi, ja Jimin organisaatiossa taas sanotaan etta juu ottakaa vain lisaa lapsia mutta viikon paasta ilmoittavat ai ei meilla olekaan noin paljoa rahaa ja kolmannessa organisaatiossa budjettivastaava nosti muutamia tuhansia tililta mutta rahat menivatkin omaan taskuun ja budjettivastaava on kadonnut. Siis miksi me tata tehdaan. Miksi kaiken pitaa olla kiinni rahasta. Ja miksi sen rahan pitaa niin paljon houkuttaa. Ymmarran kylla omalla tavallaan etta kun nenan edessa on yhtakkia tuhansia ja miljoonia haluaa siita oman osansa, mutta silloin pitaisi kylla ryhtya jollekin muulle alalle kun hyvantekevaisyyteen. Kohtuullinen palkka toki on ansaittu, mutta se etta paperia pyorittamalla tienaa kymmenen kertaa enemaan kuin kenttatyontekija, joku on pahasti vialla.

Minun pitaa oppia tasta enemman, etta ymmartaisin. Siihen saakka teen ilmaiseksi tyota kaduilla ja kujilla ja opettelen. Kutsuvat minua Aiti Teresaksi mutta siihen on kylla viela matkaa. Enka edes siihen tule paasemaan. Kylla minuakin viehatattaa se etta voin laittaa rahaa palamaan iltarientoihin vaikka sen voisi antaa pojille jotka menevat nukkumaan nalkaisena.

Vaikkakaan eivat nama Thamelin pojat. HEilla on patakkaa vaikka muille jakaa. Liimaahaistelevat teini-ikaiset sallit pelasivat eilen korttia sadan rupian seteli panoksilla (1 euro) . Se on enemman kuin monen paiva palkka ja naita satasia tuntui riittavan. Turistit ostavat ruokaa, antavat vaatteita ja rahaa. ruoka tulee joten rahan voi kayttaa liimaan. Jota haistelevat kylla talla alueella koko pitkan paivan (toisin kun tutkimus sanoi etta yleensa vain iltaisin...). Joku turisti kuului antaneen myos viskia ja hasista. Onko tuonyt ihme sitten, etta pojat eivat halua tulla keskukseen ja menna kouluun kun saavat taalla kaiken mita elamassaan tarvitsevat (omasta mielestaan). Ei kaske kukaan pesemaan naamaa ja lukemaan oppikirjaa, ruokaa tulee riittavasti kunhan jaksaa kerjata. Ja hyvaa ruokaa, tarjosivat minullekin yksi paiva  pullaa, toisena jaateloa. Ystavalleni Heatherille tarjosivat pitsaa jonka joku turisti oli ostanut. Kaikki pojat ovat likaisia, mutta tutkimustenkin mukaan katupojat Katmandussa ovat keskimaarin terveempia kuin samanikaiset pojat koyhemmissa kylissa.

Ja jakamisesta viela etta rakastan saranginsoittaja kavereitani juuri tasta syysta. He osaavat jakaa. Oli kyse sitten illallisesta, teekupposesta tai tupakasta he jakavat kaiken. Tupakka kiertaa ringissa kaikki ja kaksi juo hyvin yhdesta teekupista. Illalla ostetaan monta pienta lautasta ruokaa ja siita syodaan sitten yhdessa. Minakin olen paassyt osalliseksi tasta jakamisesta enka ole aina maksumiehena vaikka minulla varaa olisikin maksaa. Joskus sanovat, etta ei nyt me maksetaan. Maksan toki osani minakin valilla. Ja valilla koko laskun. Eilenkin maksoin illalla viisikymppia enemman kuin muut mutta aamulla tarjottiin teet. Rahaa eivat kylla tosiilleen aina mielellaan anna. Kun kyse on kateisesta ovat melko tiukkia. Mutta nalkaisena ei kenenkaan tarvitse kulkea, riisi-dahl-curry lautanen lihalla kylla tulee nenan eteen jokaiselle jos tarve on.

Jotta saan taman asian vedettya loppuun enka keksi aina uutta aihetta kun edellinen loppuu sanotaan etta nama kaikki asiat kuuluvat arkeeni. Niin katupojat liimoineen (ja heidan puhuttamisensa jotta eivat olisi enaa kadulla) kuin soittajapojat ja yhteiset tee-ruoka-keskusteluhetket. He kaikki valilla ihmettelevat miksi haluan tehda tata tyota ja miksi olen taalla. Hetkittan minakin ihmettelen. Mutta silti pidan siita ja kaikesta taalla. Vaikkakin maa bandoineen ja lakkoineen rakoilee ja tulee ehka pikkuhiljaa taas kaaokseksi, mina pidan siita. Voi olla etta joutuu viela palaamaan.