Kolmas jouluni poissa Suomesta, kolmas jouluni toissa (kaksi edellista kertaa Suomessa). Talla kertaa toita paiskittiin jokaisena joulupaivana, aattoa myoten. Meno joulunaikaan on melko erilainen kuin muulloin.

Pari paivaa ennen joulua pidimme eraan koulun pihalla joulujuhlan katulapsille.(kts. kuvat) Pari sataa natiaista ja nuortakin saapui paikalle aidit ja mummot mukanaan. Porukkaa koitettiin hiljentaa jakamalla heita ikaryhmiin joissa sitten koitettiin istutta hienoissa riveissa. Hiljaa. Tama onnistuu hienosti kun kasketaan lapsia laittamaan sormi suun eteen ja sanomaan hyssss ja sitten pitamaan sormi paikoillaan kun aikuiset puhuu viisaita mikrofooniin. Seuraavaksi oli leikkeja samaisissa ryhmissa. Paadyin ryhmaan 9-12 vuotiaat pojat joten arvata saattaa etta se on paljon naurua, juoksua, nyrkkitappeluita ja metelia. Saimme jotenkin pidettya porukan kasassa, paitsi silloin kun oli aika jakaa suklaata. Muutama taisi omia itselleen kolme patukkaa muutaman jaadessa ilman. Suklaan jakamisen suoritti joukko "veljia" eli Aiti Teresan sisarten miespuolista vastiketta.  Kavereilla ei ollut ihan koordinointi ja suunnittelu hallussa mutta lopuksi meilla oli onnellinen naurava poikajoukko hallittavana. Muutama kiukun purkausta lukuunottamatta. Toisaalla nain pienten tyttojen juoksen kikatellen omissa leikeissaan ja toisella puolen pihaa mummot tekivat samaa. JAoimme leluja palkinnoiksi ja muuten vaan, herkkukasseja seka pipoja ja sukkia.  Kaikin puolin onnistunut paiva ja monta kuvaa ja muistoa rikkaampana vasyneet vapaaehtoiset palasivat kotiin paivaunille.

Aaton aattona Kalighatissa jossa paaosin tyoskentelen jarjestettiin ruokailu. Eika mika tahansa ruokailu. Aikaisin aamulla sedat olivat jo alkaneet kantaa pihaan valtavia patoja, riisisakkeja ja vihanneksi vihanneksien peraan. Vapaaehtoisia odotti myos yllatys ylakerrassa. OLimme saaneet oman kanalan, jota miehet ansiokkaasti eliminoivat. Keittion edusta oli nimittain taynna kanoja. Elavia. Kotkotus kavi kovana, ja hiljei paivan mittaan ja ilmassa alkoi leijua veren tuoksu. En sen yksityiskohtaisemmin kyennyt seuraamaan tapahtumaa mutta hoyhenet, suolenpatkat ja punaiset lammikot kertoivat omaa tarinaansa. 350 kiloa kanaa porisi pian padoissa ja ilman alkoi tayttaa puolestaan vahva mausteinen valmistuvan ruoan tuoksu. Ulos alkoi kertya kadunasukkeja Kalighatin alueelta, sanan kiiriessa ehka kauempaakin. Muovilautasi oli pinossa 1000. Sen verran oli tarkoitus kansaa ruokkia. Jonoihin asettuminen ei ole intiassa mikaan helpoin asia, mutta jotenkin onnistuivat istumaan riveihin pihamaalla. OSa vapaaehtois porukkaa alkoi erottaa lapsia omaan ryhmaansa kadun reunaan, jotta heille saataisiin tarjottua riisi-kanatomaatticurry-mandariini ateria ensimmaisena. Odotettavissa oli kaaosta kun ensimmainen lautanen lahti liikkeella muodostamassamme ketjussa. Jonot alkoivat kohista ja muutama lahti kulkemaan kohti lapsi ryhmaa. Koittivat ojennella kasiaan selittaen jotain bengaliksi. Kipakat bengalilaisnaiset puukeppien kanssa koitivat sohia heita pois selittaen yhta nopeasti. LAusahduksemme aamupaivan aikana koostuivat lahinna sanoista "No" ja "Line" ja "bosho". Viimeisin on bengalia ja tarkoittaa istu. Eli suomeksi, "ei et saa tasta ruokaa, mene riviisi ja istu tai mitaan ei tule". rivejen paahan alkoi yhtakkia ilmestya  uusia nalkaisia naamoja joita sitten koitimme siirtaa takasin omien rivejensa paahan. Puukeppi heilui joka toisessa valissa. Ikava tyrkkia nalkaista pois tielta mutta on sekin vaarin etta kauemmin odottanut saisi viimeisena ruokaa kun eraat sankarit tahtovat lautasen heti (pelaten, etta jos ei heti niin sitten ei ehka ollenkaan). Saimme kuin saimmekin kuitenkin homman lopulta toimimaan ja ruokittua lahes 1000 suuta. Moni saattoi saada lautasen useammankin kerran, oli taysin mahdotonta seurata kuka on saanut ja kuka ei, toiminta tapahtui nimittain avoimella kadulla. Siispa etsintakuulutamme sisarten puolesta henkilon joka on tarpeeksi viisas ja tekninen laatiakseen suunnitelman miten homma toimitetaan ilman haslinkia ensi vuonna.

Seuraavana paivana, jouluaattona,  meno yltyi, vaikka kansaa olikin vahemman. Jaoimme peittoja, patoja ja riisia perheenaideille. Osoittautui etta mikaan ei ole vaarallisempaa kuin nalkainen intialainen nainen joka tietaa pian saavansa jotain arvokasta. Noin 150 naista tyopaikkamme ulkopuolella tappeli kiljui huusi ja huitoi toisiaan, paastakseen lahemmaksi suljettua ovea. Me ihmettelimme sisalle mista mekkala johtui ja siellahan se lauma oli, tunkien eteenpain taydessa sekamelskassa. Toinen paasisaristamme, isohkokokoinen albaanialainen, erittain helposti kiukustuva sellainen, otti ohjakset kasiinsa ja astui ulos sulkien oven perassaan ja huusi kahta kauheammin naisille tyrkkien heita pois ovelta saadakseen heidat muodostamaan jonon niin etta yksi kerrallaan tulisi sisaan. Saattoipa arvoisa Sisar saada metakassa muutaman nyrkin iskun osakseen myos. Kun sisalla kaikki oli valmista yritimme avata oven jotta homma paasisi alkamaan mutta eihan siita mitaan meinannut tulla. Naiset tyontyivat sisaan sivusta ja edesta kunnes viekkaat apurimiehemme tajusivat lukita verkko oven ylareunasta niin, ettei siita paasisi sisaan kuin yksi kerrallaan. SIlti muutama uhkarohkea koitti tunkea samaan aikaan. Sisar ulkona tyonsi heita pois huutaen ja mina seisoin miesten takana pitaen katta porttina josta paasi vain yksi nainen kerralla ottamaan vastaan lipukkeen jolla peremmalla sai tuon kallistakin kalliimman joululahjan. Jossain vaiheessa jono alkoi liukua katevammin ja saimme taas kerran huokaista helpotuksesta kun 150 pakettia oli toimitettu oikeisiin paikkoihin,. Lopuksi luikautimme "Feliz Navidad" veisun koko porukalle joka odotti karsivallisesti takahuoneessa paastakseen ulos saaliineen. Muutamat namasteet ja kiitokset saimme ja toivotimme kaikille hyvat joulut.

Sen jalkeen toimitimme kaikki normiaskareet joita tyopaivaan kuuluu ja lopuksi muodostamamme uljas Kalighat-kuoro esiintyi niin nais-kuin miespotilaillekkin ansiokkaasti. Ohjelmanumeroina Silent Night, Let it Be seka Feliz Navidad (jalkimmaisen kuulee taalta). Mammat ja papat olivat ehka hammastyksesta mykkia, etta mita nama nuoret nyt oikein on keksineet. Viimeisten rytmien aikana osa kuitenkin taputti mukana ja eras naisitamme yltyi tanssimaankin.

Aattoiltana paadyin syomaan rakkaiden tovereideni Hemleyn ja Jorgen seka uuden tuttavuuden Arturon kanssa eraaseen Kolkatan parhaimpiin kuuluvista ravintoloista, Oh, Calcuttaan. Karautimme paikalle tyylikkaasti taksilla, tilasimme alkupaloja, lamminta ruokaa ja jalkiruokaa seka PUNAVIINIA. Ranskalaista. Viini ei ehka olisi kotomaassa saaut ylistavia kehuja mutta voi etta voi viini maistua hyvalle kun sita ei ole vuoteen juonut (paria lasia intialaista vastiketta lukuunottamatta). Ilta oli ihanan rauhaisa ja sinappikastikkeinen jokikala banaaninlehdessa kypsytettyna kantoi jouluruoan arvonimensa kunniakkaasti. Sinappi muistutti suomen illallsista. Kotiin paastya minulla oli viela mieluisa tehtava tekematta. Nimittain joululahjan avaaminen, Kylla kannattaa olla SUomesta, silla pukki loysi perille tanne Intiaan saakka, silla aamulla tyopaikan aamupalalle mennessani loysin postipoydaltamme Suomesta saakka matkanneen paketin ihan juuri ja vain minulle! Sisalto lammiti mielta, kotikielen kirjallissutta, perinteikkaan Solidaarisuuskalenterin jonka joka vuosi saan Pirkolta seka pipareita salmiakkia ja kyyneleet silmaan tuovat viestit. Taydellinen jouluaatto siis.

Joulupaivan aamuna palasin tyomaalle. PAiva oli rauhaisa. Joulukoristeet kimalsivat ja hyrailimme joululauluja ja lopulta paadyimme esiintymaan uudelleen vahan pienemman kuoron kanssa. Talla kertaa yleisona myos vierailijoita jotka olivat tulleet paikalle joulupaivan messua varten. Saimme raikuvat aplodit ja eras pyoratuolissa istuva vieraileva rouva kyyneleet silmiinsa. Illalliselle menin toisen rakkaan ystavan Jonin seka uuden tuttavuuden Inezin kanssa kantakuppilaamme syomaan tulista intialaista. Taas kerran rauhaisa, mukava paiva.

Tapaninpaiva tuntui jo melko arkiselta, normaalilta paivalta. Illansuussa tosin lahdimme Jonin kanssa katsastamaan eraan valokuvanayttelyn joka osoittautui helmeksi. Seka kirjakauppa jossa se pidettiin. Montakohan kuukautta olen jo menneiden vuosien aikana Kolkatassa viettanyt loytamatta tata aarretta. Kirjakauppa pursusi mita mielenkiintoisempia teoksia henkisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta ympariston suojeluun seka mahtavan kauniisiin lastenkirjoihin. LAhes 20 euroa koyhtyneena lahdin kotia kohden lukemaan uusia aarteitani. Illallinen Jonin kanssa, kiinalaista.

Hyvin on siis syoty ja nautittu, Annettu paljon lahjoja ja hyvaa mielta. Ei ole siis tassa joulussa valittamista!


Vahan toki on tullut mietittya etta miksi juuri nyt joulun aikaan annetaan NIIN paljon. Sitten vuoden aikana ei juuri naita ylimaaraisia toimia ole odotettavissa, ainakaan Aiti Teresan sisarten puolesta. Toki talot ja huolenpito toimivat mutta tama ruoka- ja lahjajakelu loppuu taas vuodenpaiviksi. Muutamat organisaatiot toki tekevat vastaavaa ympari vuoden. Mutta jollain tapaa vahan tekopyhaa ja julkikuvan kiillottamista kun jarjestetaan massiivinen tapahtuma jonne varmasti tulee lehdistoa ja sitten saadaan taas hyva maine itselle. Mutta ei silla, ruokimmepa kuitenkin nalkaisia ja on muutamalla vahan lampimampikin naina viileina (+18) talvipaivina. Hyva niinkin.