Niin se aika taas kului ja oli lahdettava. Vietimme Shalomin koululla ennakko joulujuhlaa ja sittempa oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja ottaa suunta kohti Keralan osavaltiota ja Merta. Lahto oli haikeaa. Etenkin intian siskoni Sujatha otti asian kovin raskaasti. Itki vain yhden kokonaisen paivan, kiukutteli ja hoki etta Anni ela mene, Anni ela mene. VAhan liikaa taisi taas tytto minuun kiintya. Nukuttiin samassa parisangyssa eika meinannut antaa kenenkaan muun siina nukkua saati etta olisin voinut hyvalla omatunnolla jutella kenenkaan muun kanssa. Onneksi viimeisena paivana neiti oli aurinkoa kun lupasin taas tulla takaisin. Hyvastelimme ja suuntasin illan jo pimetessa kohti bussiasemaa.

Bussimatka meni vaihteen vuoksi kivutta. Penkki oli levea ja pehmea ja sain nukuttuakin. Noin viiden aikaan aamulla kuski iskee valot paalle ja ilmoittaa etta last stop last stop. Bussi kuitenkin ajaa yha ja ihmettelen naapurille etta joko olemme Kochissa, jonne bussin piti ajaa. "ei ei, olemme ******** paikassa, taalla on viimeinen pysakki" olin etta jaahas....taman piti kylla menna Kochiin. Nyokyttelya ja paan heilumista. Kysyin sitten varovaisesti etta no kauankos tasta on sinne Kochiin. 20 minuuttia oli vastaus. No eihan siina mitaan...en tosin olisi halunnut viiden aikaan aamulla lahtea metsastamaan taksia paikasta jota en tunne, kun hotellitkaan eivat viela tahan aikaan oviaan aukaise. No..eihan se sitten kylla viela ollut viimeinen pysakki. Bussi kierteli ja kaarteli viela puolisen tuntia, jattaen valilla pois matkustajia ja valilla tavaraa. Lopulta olin ainoa matkustaja ja hetken kuluttua bussi pysahtyikin ja sanoi etta madam this is last stop. Olemme pienehkolla kadulla, viela on pimeaa eika taksia eika riksaa nakoyhteyden paassa. Sanoin etta no minnes tasta menen kun ei ole kyyteja. "Kochi three kilometres madam" totesin etta kavelenko sinne vai mista loydan kyydin mutta herrat vain pyorittelivat paataan ja siihen oli tyytyminen. Bussi starttasi ja lahti ja siina sita sitten oltiin. Onneksi hetken kuluttua viereen ajoi autoriksa joka sanoi tietavansa hotellin johon olin menossa.

 

No eihan poika sita tietenkaan tiennyt. HEtken saimme ajella ympyraa kunnes kysyimme toiselta kuskilta ja siinahan se paikka oli viiden metrin paassa. Kiinni. Oma kuskini lahti menemaan ja tama neuvonantaja opasti minut teekuppilaa kohden. Hetken kaveltyani han ajoi peraani ja sanoi antavansa kyydin ilmaiseksi. Tarjosi viela teetkin ja vei takaisin! Totesin heti pitavani Keralasta. Hotellikin oli jo auennut ja paasin lepuutaman vasahtanytta kroppaa hetkeksi.

 

Kochi on pienehko kaupunki-kyla ( niin, mika se on se kaannos town sanalle?). Turismi ja kalastus lienevat suurimmat elinkeinot. Rannalla kavellessa kalan voi haistaa, nahda ja maistaa. Jos jonkin sortin tarjoaa ja tarjottavaa loytyy joten siita vain valitsemaan. Sitten kala kuljetetaan ravintolaan ja valmistetaan sinulle. En ehtinyt tata tarjoilua kuitenkaan koittaa. Kerala vaikuttaa mukavalta, rauhaisalta paikalta. Kieli on tamilin sisarkieli Malayalam, joten valilla voin kayttaa oppejani hyvaksi. OSavaltion vaestosta 1/3 on katolisia joten kirkkoja on ymparistossa jopa enemman kuin temppeleita ja joka paikassa loytyy paikkoja St. sita ja St. tata. Kochin kaupunki on kuuluisa siita etta Vasco Da GAma, tuo oman aikansa tutkimusmatkailija, kuoli taalla. Osavaltio on Goan tapaan ollut Portugalilaisten hallussa. Portugal taalla nakyy myos jossain maarin.

 

Illalla saapui HEidi koto-Suomesta. OLi todella hammentavaa mutta ah niin ihanaa kun ovelta kuului koputus ja siella se Heidi oli, ihan ennallaan :) Salmiakki ruisleipa ja Fazerin sininen seka ne tarkeimmat Ilta sanomat ja -lehti tuomisinaan. Kaikesta nautittiin taysin siemauksin. Jalleen nakeminen 10 kuukauden jalkeen oli iloinen. Illallisella intialaista ja sitten nukkumaan.

 

Pari paivaamme Kochissa soljuivat melkoisen rauhallisesti mutta melkoisen glamuuristi. Tapasimme ensimmaisen paivan iltana vaatesuunnittelija Frankin, Barcelonasta kotiutuneen trendikkaan Keralan pojan. Han antoi meille matkavinkkeja ja sovimme treffit seuraavaksi paivaksi kaupungin hienostotaidekahvilaan aamupalan merkeissa. Kavimme illalla ensin katsomassa etela-Intialaisia tansseja ja sitten mita ilmeisimmin yhdessa kaupungin parhaista ravintoloista syomassa pohjois-Intian herkkuja. Ilta sujui kikatellessa ja rupatellessa aamu kahteen. Tuttuun tapaan.

 

Seuraavana aamuna kavimme pienen kavelylenkin ja soimme aamupalaksi kakkua, hedelmia seka pressokahvia. Ei ihan niin Intialaista, vai...? Mutta ai hyvaa. PAivan ajelimme Babu-kuskin keltaisella ferrarilla (lue riksa) katsomassa tarkeimmat Kochin nahtavyydet. Tosin tarkeinta talla reissulla kuskillemme oli, etta pysahdymme myos parissa kolmessa kaupassa "just looking, not buying", jotta han saa polttoainetta. Diili kai menee niin etta riksa tuo asiakkaat ja riippumatta siita ostaako asiakas vai ei ja milla summalla ostaa saa kuski palkakseen yhden "bensapisteen" ja kolmella pisteella saa litran bensaa. Kavimme sitten ansaitsemassa Babulle kaksi pistetta. Ja tytot loysivat sormiinsa hopeaiset sormuksetkin. "looking is free" onneksi pitaa paikkansa emmeka koyhtyneet kaiken sen kashmir villan ja puuhuonekalujen keskella kymmenta euroa enempaa.

Paadyimme myos jalokivikauppias Aadin korutelineille ja niimpa Annin sormissa kiiltaa jo kaksi hopea-turkoosi-koralli sormusta. Ovat pojat sen hyvia puhumaan ja vilkuttelemaan silmiaan etta kylla siina kovempikin tytto mieltyy tavaraan. Aadi sattui olemaan myos Frank-vaatesuunnittelijan kaveri ja poikien keskusteluja ja vaittelyita saimmekin seurata korujen tutkimisen keskella. Erilaisista uskonnollisista suuntautumisistaan (muslimi-kristitty) huolimatta kaverukset taitavat pitaa toisistaan.

Seuraavana paivana Babu ja ferrari veivat meidat viela vanhalle maustemarketille seka ayurveda oljykauppaan ja sitten bussiasemalle. Bussi toi meidat 1500 metriin Munnariin, teeplantaasien keskelle nauttimaan ilman viileydesta ja mukavista ihmisista. Ayurvedaoljyni jahmettyi vaikkei taalla lahellekaan miinusta menna. Jasmiini tuoksuu tukassa ja olo on mukava.