Viileana aamuna heraan kellon pirinaan. Mita tah, missa olen? Enhan mina ole toissa eika tarvitse herata. Paitsi etta tarvitsee. Suuntana on Pokhara, kello on puoli kuusi ja bussi starttaa tunnin kuluttua. Kopottelen rinkka selassa Kathmandun herailevia katuja kohti kohtauspaikkaa jossa brittipoika Tom jo odottelee valtavan kitaralaukun kanssa. Tom on tuttu Kolkatasta, toinen hullu elamansa vapaaehtoistoille antanut ihmislapsi. Sitten mukaan liittyy myos Korean Soya ja matka saattaa jatkua. Bussimatka taittuu kerrankin ajassa joka on annettu. Vain puoli tuntia myohassa, mahtavien maisemien saattelemana saavumme Nepalin toiseksi suurimpaan kaupunkiin ja turistikohteeseen Pokharaan, Himalajan juurelle Jota Annapurna varjostaa. Paitsi nyt varjoastavat ennemmin pilvet. Mutta siella jossain takana lumihuiput siintavat.

Ensimmainen paiva kuluu lahinna lepaillessa ja hopotellesa ja tutustuen alueeseen. Turismoalue nayttaa vahan samalta kuin pala Kathmandun Thamelia olisi heitetty jarven rannalle. Niin, Pokharassa on jarvi. Siina saattaisi kuulema uidakin mutta itse en uskaltaudu. Soutelemassakin oli tarkoitus kayda mutta mutta...toisena paivana heraan kuumeisena ja paiva menee melkoisen hiljaisissa merkeissa. On se kylla myos sateinen jotta mita pienesta lampoilysta. Illalla kayn pitkia keskusteluja Tomin kanssa elamasta ja tasta tavasta olla. Han on suunnilleen minun ikaiseni ja aitinsa oli todennut veljelleen " Ihan siina tapauksessa etta Tom tekee tata samaa kuin nyt viela 20 vuoden kuluttua, varatkaa huone talostanne hanelle". Ja paljon pohdimme yhdessa ja omassa hiljaisuudessamme, vielako olemme 20 vuoden kuluttua Kolkatassa tai muualla antamassa panoksemme muille ilman kiinteita kohteita elamassa. Kuka tietaa? Mina en.

Kolmas paiva valkeni taydessa kaatosateessa joka alkoi jo yolla. Valtava vesiseina nakyi ikkunan ulkopuolella ja katu lainehti. Sen hieman laantuessa juoksimme kahvilaan aamupalalle ja sitten uudelleen hostellille. Vatsa kahden aikaa iltapaivalla saattoi nenansa pistaa ulos sen suuremmin kastumatta. Ja sitten lahdinkin omalle kopottely reissulle maaranpaana tuntematon. Aurinko porotti yhta-akkia kuumana ja maisemat kirkastuivat. kaunista. Eraan mutkan takaa paljastui mita hilpein naky. Valtava maaraihmisia ja autoja ja intialaista musiikkia. Ja mitas siella tapahtui? ELokuvan tanssikohtauksen kuvaukset jarven tuntumassa! Violetteihin sareihin pukeutuneet tanssijattaret kiemurtelivat kerta toisensa jalkeen koreografiaansa saman musiikkipatkan soidessa kymmenetta kertaa ja tahtien esittaessa romanttista kohtaustaan. Intialasiessa tai NEpalilaisessa elokuvassahan ei juuri rakkautta osoiteta samoin kuin lankkarileffassa. Kun on aika suudella aletaan laulaa. Ja sitten siirrytaankin uusiin maisemiin, valilla Egyptin pyramideille, Sveitsin alpeille ja ilmeisesti jarven rannalle. Ja sitten palataan taas arkeen ja kotikylaan tai kaupungin kadulle.

Illalla nautimme yhdessa lahes italialista pitsaa ja kuuntelimme Tomin kitaran soittoa. Kuka tietaa vielako tapaamme, kuka suuntaamassa minnekin Pokharasta. Soyan tapaan kylla varmasti Kolkatassa viela.

Seuraavana aamuna suuntasin takaisin kohti Kathmandua koska viisumini aika alkoi olla lopussa. Ja siitapa sita taas alkoi yksi unelmien bussimatka. Lahdimme ensimmaisena liikkeelle (asemalla seisoi kymmenkunta turistibussia menossa samaan suuntaan). Ilotisin jo etta nythan paastaan ajoissa perille ja ehdin viela tehda vaikka mita. Matka kun kestaa vain kuusi tuntia. Muttamutta...elkaa ikina iloitko etukateen hyvasta bussimatkasta. n. 20 kilometria ennen maaranpaata yhtakkia pysahdymme jonoon joka ei liiku minnekkaan. Kukaan ei tunnu tietavan mista on kyse. Ja jono ei vain liiku. Ja sitten tietoa alkaa tippua hiljalleen. KAthmandun laaksossa on lakko. kukaan ei voi menna sinne tai poistua sielta. No mika sitten on syy? Kukaan ei tieda. Lopulta taas uutta tietoa. Ja erittain painava syy onkin! Nimittain hallitus on juuri paattanyt, ettei enaa myonna rahaa elainten ostoon jotka on tarkoitus teurastaa uskonnollisessa juhlassa. Tama on uusi laki ja pitaa. Ja siitahan me emme tykkaa vaan suljemme kaikki tiet paakaupunkiin kunnes saamme buffalomme jotka kuuluvat perinteeseen. Ja siina sitten sita istutaan ja odotetaan kun hallitus istuu alas mellakoitsijoiden kanssa. Joku lahtee kavelemaan kohti kaupunkia. Kukaan ei ole varma liikkuvatko taksitkaan. Tai koska paasemme liikkeelle. Joku sanoo tunnin paasta joku sanoo etta matkaa on viisi kilometria joku etta 20. Sitten alkaa liikenne toiseen suuntaan liikkua ja iloitsemme. Mutta taas liian aikaisin. Kylla, nyt kaupungista paasee ulos mutta ei viela sisaan. LOpulta 4 tunnin paasta liikumme taas. Harmtitelen etten kavellyt ja ottanut taksi, silla on jo ilta ja taas meni paiva bussissa istuessa. JA kaikenlisaksi alkaa sataa. Taisi olla Murphy liikkeella kun tallaisen paivan antoi.

Lopulta paasen tuttuun guesthouseen ja nukkumaan. After all, tommorrow is a new day!