Minusta tuntuu, etten nae enaa mita ymparillani tapahtuu. Olen kiertanyt pitkan lenkin ympari luoteis Intiaa mutten juuri muista mita nain, koin, maistoin, haistoin. Valilla tapahtumat tulevat mieleen valahdyksina mutta kun istun tahan koneen aarelle, ne ovat kadonneet. Pitaisi kirjoittaa kaikki ylos hetimiten. Monta monituista tarinaa olisi kerrottu jo. Syyna tahan on varmaan se, etta olen viimeisen lahes kaksi kuukautta ollut kipea...todella kipea. Energia tasoni on ollut maksimissaan 20%, olen ollut kuumeessa, vatsataudissa tai muuten vaan vasynyt ja sangynpohjalla. Yksi laakari maarasi laaketta jota seuraava kielsi ehdottomasti syomasta! Mutta nyt tuntuu etta pahin taitaa olla ohi...kiitos Tohtori Kumar Dharamsalasta.

Koitan opetella tavan kirjoittaa ihan niista pienista asioista mita naen ja kuulen, niin tulee kirjoitettua useammin kuin jos koittaa kertoa koko tarinaa.

Leh oli mahtava paikka. NIin kaunis. Mutta valitettavasti valtavat turistimassat alkavat tuoda mukanaan haitttoja joita monessa kauniissa paikassa jo on....roskaa, metelia, lansimaista elamantapaa...Moni turisti paristaa omalla moottoripyorallaan, syo vain ruokia jotka ovat heidan omasta kotimaastaan, kayttaa vesivessaa ja ostaa muovipullon joka kerta. Kaupungissa on kuitenkin meneillaan onneksi kampanjoita, jotta tasta paastaisiin. Nimittain kierratyssysteemia ei ole lainkaan. Niimpa aktiivit ovat alkaneet perustaa vesipullontayttopaikkoja, siivota ymparistoa ja vaatia matkanjarjestajia tekemaan samoin. paikallinen jarjesto women's alliance tekee hyvaa tyota talla saralla. Samalla he koittavat yllapitaa paikallista kulttuuria jarjestamalla festivaaleja ja kokkaamalla paikallisia herkkuja. Valitettavasti nuoret polvet vaan jaksavat ihannoida lantta ja sen kullalla pedattuja katuja ja haluavat paasta pois eristetysta maailmastaan. Tapasin onneksi muutamia, jotka ovat paattaneet jaada niille sijoille. Tama tapahtui kun lahdin kavaisemaan kylafestivaaleilla ja kas, kun olin palaamassa ei paikallisbusseja enaa mennytkaan. Niimpa tytto paatti lifatata, ei ollut vaihtoehtojakaan. Mukavat nuoret miehet veivat sitten autollaan kotiin saakka. Valilla pitaa vaan luottaa vaistoonsa.

saatan kirjoittaa uudenkin tarinan ladakhista jalkijunassa mutta siirrytaampa dharamsalaan, hanen pyhyytensa Dalai Laman nykyisiin kotimaisemiin. Ensi vuonna tulee muuten kuluneeksi 50 vuotta siita kun han joutui lahtemaan Tiibetista. Valmistelevat ensi vuotta kiireella. Paljon en ehtinyt Dharamsalaa nahda, mutta paikka teki kylla vaikutuksen. Aamuisin oli hiukan aurinkoista mutta sitten usva kietoi koko tienoon peittoonsa ja ymparoivat vuoret vain yksinkeriasesti katosivat. Sadettakin saatiin, on kuulema Intian toiseksi sateisin kaupunki...en tieda mika on ykkonen. Ehka Kolkata?:)
Dharamsalassa, tai oikeastaan Mc Leod Ganjissa olisi roimasti vapaaehtoishommia tahi sitten opiskeltavaa...joogaa, reikia ja hierontaa. Joku paiva viela palaan ehka. Turistit vaan ovat vallanneet paikan. Tai oikeastaan laheiset kylat Bhagsun ja Dharamkotin. Mc Leod on melkoisen iso ja meluisa, mutta siella majaavat kaikki tiibettilaiset. Lansikansa sitten elaa omaa eloaan falafeleineen ja mopoineen parin kilometrin paassa ja tulevat meditoimaan ja joogaamaan Mc leodiin vain palatakseen illalla syomaan kreikkalaista salaattia.

Mutta niin....tasta lahin koitan kirjoittaa useammin ja pienia tarinoita. Kathmandu alkaa soida, kun ilta pimenee. Samat cover-bandit soittavat 90-luvun hitteja kuin kaksi vuotta sitten. Nettipaikan poika muisti minut ja samoin lemppari tiibettiravintolan poika. Elama taalla voi olla kovin helppoa....ehkapa loydan jonkun syyn jaada, muuten paluu Kolkataan voi koittaa aiemmin kuin suunniteltua.

VALOA! Ja niin...huomatkaahan etta alla loytyy useampikin kuva paivitys...klikkaamalla sivusta valokuvia - Photos, loydatte ne kaikki helposti!!!