Dhakasta paivaa. Tai Shalaam aleikum. MAtka tanne oli pitka ja hieman kuoppainen. Bussi lahti ajallaan 5.30, ensimmainen pysahdys rajalla n. 8.00. Olin ainoa valkonaama bussissa, ja itseasiassa rajalla ylipaansa. Taisi olla hetki siita kun kukaan lankkari oli rajaa ylittanyt koska rajavartijalla oli paljon kysyttavaa. Laukkujani ei tutkinut mutta sitakin enemman oli tiedustelemista. Kaikkein tarkeimmat kysymykset lienivat isan ammatti ja Suomen pinta-ala. Unohtamatta (taas kerran) sita etta olen kuulema liian vanha naimattomaksi naiseksi.

Matkan piti kestaa 12 tuntia, mutta yllatys yllatys olimme myohassa 4 tuntia. Eli saavuimme perille vasta puoli kymmenen aikaa illalla. MAtkalla joudutaan ylittamaan joki, ylitys tapahtuu lautalla. Ja tokihan siella on sellainen ruuhka kun kaikki rekat ja bussit yrittavat saada paikan lautalta, notta ylitykseen saadaan kulumaan muutama tunti. Dhakan paassa jouduimme taasen iltaruuhkaan jossa seisottiin myos pari tuntia. Lopulta olimme perilla. Mutta emme bussiterminaalissa jonne Kolkatassa sanoivat bussin ajan, vaan keskella katua...jossain pain Dhakaa. Kukaan ei tuntunut osaavan englantia, edes bussifirman toimistossa jonka eteen parkeerasimme. Onneksi eras mukava bangladeshilainen nuorimies tarjoitui avuksi. Han oli ollut samassa bussissa kanssani, aitinsa kanssa. HAn sanoi vievansa aitinsa ensin kotiin ja tulevansa sitten auttamaan minua. Ja parinkymmenen minuutin odottelun jalkeen han tulikin. Nappasimme riksan (siis sellaisen jossa seta polkee edessa...tuntuu kamalalta mutta kai heillekin pitaa elanto taata...) ja huristelimme Dhakan kaduille. Bussi olikin jattanyt melkoisen kauas hotellialueista mutta lopulta paasimme perille. Hotel Asia jonka olin turistioppaasta katsonut oli tietenkin sulkenut ovensa, mutta naapuri hotelli New York otti minut sisaan vaikka kello olikin jo 23. Puhtaat lakanat ja Tv olivat aika plussaa vasyneelle matkalaiselle. Katsoin hetken laatuohjelmaa American IDolia ja sitten unta palloon.

Aamulla sain hotellilla aamupalan (!) ja sitten kaupungille. Tama paikka on kylla kaukana Kolkatasta. Kaikkialle on pitka matka ja ilma tuntuu viela huonommalta kuin Intian puolella. Kaikialla tuntuu vain olevan pajoja joissa valmistetaan jotain teollisuustarviketta, rautaputkia, wc ponttoja, muovitavaraa.... Isoja rakennuksia joissa nayttaisi olevan ompelijoita. Sielta ne henkka maukan mekot taitavat tulla. Toimivat kasittaakseni 24h vuorokaudessa...ainakin edellis iltana bussin ikkunasta niita nakyi myos. Ja sita tuijotuksen maaraa jonka taalla saa osakseen!! Intia ei ole mitaan tahan verrattunna. Pysahdyiun eraalle sillalle katselemaan jokea, ja samassa molemmille puolilleni pysahtyy joukoittain ihmisia, lahinna miehia jotka vain avoimesti tuijottavat, sanomatta mitaan. Tahan on kai vain totuttava.

Paljon tuli kaveltya ympariinsa, vahan vanhassa kaupungissa ja sitten etsimaan erasta naisorganisaation ravintolaa jossa sainkin herkkuruokaa.  Kavin myos kyselemassa huonetta YWCA BAngladehilta ja tanaan aamulla sinne muutinkin. Edellinen hotelli oli niin miesvaltainen ( tai siis taysin) ettei siella oiken tuntunut kivalta. JOka valissa joku palvelija pojista kavi kysymassa josko tarvitsen aerosolia tai muuta. JA kaytavalla miehet tuijottelivat.

Tuo riksalla ajelu on kylla melkoisen katevaa mutta mutta....kylla se hieman ahdistaa kun tuossa kuumuudessa vanha mies polkee tallaista lihavaa suomalaisnaista pitkin Dhakan meluisia katuja. Mutta niin kuin sanottu....jos kaupungissa on yli 600 000 riksaa ei varmasti jokaiselle helposti loydy toita paivittain, niin kannampa minakin korteni sitten kekoon. Riksojen kellot on kivoja, ja jokainen riksa on taalla maalattu mita erikoisemmilla kuvilla ja koristeltu tilpehoorilla. Rikshataide on siis ihan oma taiteenmuotonsa!

Parin paivan paasta pitaisi lahtea jonnekin vahan pienempaan paikkaan. VAikka katsomaan teeplantaaseja. Jos oisi vahan raikkaampaa siella.