aluksi tuntui silta, etta taalla etelassa ei tata elainkuntaa juuri loydy hyttysia ja kadulla tallaavia lehmia lukuunottamatta. mutta toisin on. annin elaintarha sisaltaa: vessassa viisi isohkoa hamahakkia joilla mahtavan kokoinen verkko. siis ihan sellaisia suomalaisenoloisia hamiksia ovat, pitkajalkaisia ja pienivartaloisia. ei sentaan tarantelloja. tamanlisaksi vessassa seka huoneessa havaittu n. tulitikkuaskin kokoisia (+tuntosarvet) torakoita. huoneessa asustaa myos hannaton gekko. vessassa toinen joka vissiin kyttaa niita hamahakkeja. lisaksi huonettamme saapui eilen piristamaan rotta. ihan pieni sellainen tosin. naapurin kissat kayvat valilla pitamassa konserttoa ikkunan alla. taitavat puolestaan kytata niita rottia. hyttyset nyt sitten tahan paalle. niita riittaa.

 

viime paivat on kuluneet sairastellessa. viikonloppuna talon pienin vaki tabasia ja kavia olivat kipeana ja se taisi tarttua itse kuhunkin. sunnuntai-iltana alkoi tuntua aaretonta vasymysta joka yon aikana muuttui kuumeeksi. taisi olla aika korkealla koskapa paiva kului peiton alla maateen ja patkittain nukkuen. onneksi taalla ollaan kovin huolehtivaisia joten teeta kannettiin sankyyn saakka ilman pyyntoa :) tiistaina olin jo pystyssa mutta lepaillessa meni sekin. nyt ollaan jo ihan kunnossa, vahan yskittaa viela. taalla kuulema kaikki tahan vuoden aikaan sairastaa kun ilmantila vaihtelee laidasta laitaan kun kesa alkaa saapua. kevatflunssaa siis.

tanaan oli sujan 25 vuotis synttarit. suja on siis ritaman down syndroomainen tytar. oikein valoisa persoona joka rakastaa tanssimista. koululla pidetiin aamupaivalla juhlat jossa suja ja muut tytot tanssivat, laulettiin ja syotiin kakkua. lahjoja ropisi paljon. viereisen koulun lapsiakin tuli tapaamaan paivansankaria joka oli kuin itse aurinko koko paivan. oli kuulema jo aamu kolmelta alkanut heratella talonvakea iloiten tulevasta paivasta!

olemme alkaneet kerata koululle kirjastoa. eilen kavin ostamassa heille 18 ensimmaista kirjaa, osa englanniksi ja osa tamiliksi. tarkoituksena olisi, etta kirjasto hyodyttaisi muitakin kuin vain shalomia jossa kirjasto on. toivottavasti toteutuu. muutenkin suuria ideoita kytee ritaman mielessa. toivottavasti rahoitus onnistuu kaikkeen siihen. mahtava ihminen joka antaa paljon mutta ei vaadi itselleen suuria. mahtavaa tavata tallaisia persoonia. heilta on paljon opittavaa.

nyt viikonlopun viettoon. koitan saada viikonlopun aikana tanne vahan kuvia ladattua jos nuo meidan kotikoneet alkaisi taas toimia!