torstai, 29. huhtikuu 2010

UUSI MATKA - UUSI BLOGI

matkalla ollaan taas, uusi blogi auki uudessa osoitteessa:

 

http://sundaarsansaar.blogspot.com

 

Tervetuloa matkaan!

 

-Anni-

torstai, 25. kesäkuu 2009

Paluu

Ulkona paistaa aurinko. Linnut laulaa ja varikset raakkuvat. Katu nayttaa tyhjältä. En ole viela lähtenyt pitkälle tutkimusretkelle mutta tuntuu ettei täällä ole ketään. Sänkyni on suuri ja oehmeä. Ruoka ei ole tulista, mutta ei sentään mautontakaan. Kissa kiehnää jaloissa. Suihkun vesi on kuumaa. Puhelinlinjat toimivat. Sähköä on 24 tuntia vuorokaudessa. Kadulta ei kuulu yhtään autontorvea ja ne ovat puhtaat roskista.

Kyllä...olen palannut Suomeen.

Äiti, isä ja sisko tulivat kentälle vastaan. Jo piti alkaa palattaa suomeksi ja ei se ollutkaan niin vaikeaa kuin ajattelin. Savulohi, perunat ja fetasalaatti kahvikakkuineen odotti nälkäistä matkalaista. Lämpotila oli juuri sopiva, aurinko lämmitti mutta ei tarvinnut hikoilla. Iltasaunan jalkeen iho oli puhdas ja oli ihana kömpiä omaan pehmeään sänkyyn ja unta tulikin heti 12 tuntia.

Matka ei tunnu matkalta. Se tuntuu vain osalta elämää. Yksi luku elämäni kirjaa on loppunut ja uusi luku alkaa nyt. Edellinen luku on pitka ja sisältää monta seikkailua, mutta myös aivan normaalia ja tasapainoista elämää.

Matka alkoi Mumbaista ja johti Maduraihin tekemaan töitä Shalom keskuksessa kehitysvammaisten tyttöjen opettajana. Koitin opettaa luovaa taidetta sekä opettajia opettamaan näitä erityislapsia. Samalla tutustuin intialaisen perheen tavalliseen jokapäiväiseen elämään seka maustettuun, maustettuun ruokaan. Nautin, mutta olin tavallaan yksinäinen kun ei päässyt juuri purkamaan omia tuntoja. Perhe oli ihana mutta ihan kaikesta ei kuitenkaan saattanut keskustella. Kaipasin vertaistukea joten kolmen kuukauden jälkeen suuntasin tuttuun turvalliseen Kolkataan.

Kolkatan kokemusten aluksi vietin viikon sairaalassa armaan Tohtori Goshin huollettavana ja sen jälkeen palasin kalighatiin kuolevien ja sairaiden hoivaajaksi. Monia uusia suhteita loin, nautin fyysisestä työstä ja elin päivä kerrallaan.

Välissä käväisin kolmen viikon verran tutustumassa uuteen tuttavuuteen Bangladeshiin jonka avaruus ja ystävällisyys ihastutti. Turistin turistia en tavannut mutta paikalliset viihdyttivät.

Kolkataan palattuani elämä asettui taas uomiinsa. Päivät olivat pitkiä ja työntäyteisiä. Monsuuni kolkutteli ovella ja antoi kunnon sadekuuroja jonka jälkeen kahlatiin katuja polvia myöten likaisessa vedessa. Heinäkuun puolessa välissä kuumuus vihdoin oli liikaa ja suuntasin lomalle.

Haridwarin viiden päivän nukkumisputken jälkeen lähdin vuorille. Manalissa elin rentoa elämää Ramin ja Sunnyn korukaupassa solmukorun tekoa opetellen ja vain istuskellen. Suklaahippukeksejä ja cappucinoa, omenamehua ja tanssijuhlia.

Ladakh Kashmirissa tuli käväistyä myös. Korkeus 3500 metriä ei ihan sopinut minun elimistölleni mutta kaunista oli. Auttelin naisjärjestöllä ja tutustuin paikalliskulttuuriin yhdessa ihastuttavan australialaispariskunnan kanssa.

Manaliin palasin ja siella vierahti uusi viikko ennen kuin lähdin moikkaamaan Dalai Lamaa Daramsalaan. Kanadalaisen joogaopettaja Leilan kanssa monia henkisiä keskusteluja, teetä ja sympatiaa. Kolkatan kaveri Bexin löytyi ja uusia oppeja hänelta.

Oli aika taas vaihtaa maata ja suuntasin Nepaliin. Ja sille tielle jäin. Ihastuin maahan ja sen kansaan ihan uudella tavalla. Löysin sarangin soittajakaverit ja katupojat ja päätin palata. Kolkatan kaverim korealainen siskoni Soya seka komea ammattivapaahetoinen brittipoika Tom saapuivat viihdyttämään minua myös ja suuntasimme Pokharaan järven rannalle lepäämään. Nagarotin vuoristomaisemat ja taivaalla liitävät kotkat tulivat hekin tutuiksi.

Katmandusta Kolkatan kautta lähdin takaisin etelä-Intiaan moikkaamaan Madurain koulua ja tyttöjäni. Olivat ennallaan ja koulu toimi täydellä teholla. Kuukauden päivät nautin taas ylläpidosta ja opetin lisää taidetta kunnes suunta oli uusiin seikkailuin Keralaan lomalle.

Keralaan saapui myös ihana Heidi kaveri suomesta. Oli mahtavaa nähdä Suomen tuttua niinkin pitkän ajan jälkeen. Nautimme rantaelämästä, vuorista ja kaupungista ja komeiden Kashmirilaisten poikien katselusta parin viikon ajan yhdessä. Suomen kieli tuntui vielä jotenikin sujuvan ja salmiakki ja ruisleipä hellittelivät makunystyröitä.

Heidin jatkaessa Mysoreen lahdin moikkaamaan Ramia ja Sunnya Goaan. Rantaeloa muutama päivä ja ikävä Nepaliin kasvoi suureksi. Niimpa lensin Katmanduun vaikka en edes lentämisestä pidä.

Nepalissa kaverit olivat innoissaan paluusta ja monet juhlat juhlittiin. Löysin itselleni työpaikan ja lupasin palata heti vuoden vaihteen jälkeen.

Joulukuun oli mahtavaa aikaa Kolkatassa. Järjestimme joulujuhlia niin katulapsille kuin riksakuskeille ja Kalighatin katuasukeille. Lauloimme joululauluja kuorona töissä ja söimme äärimmäisen kalliin mutta hyvän jouluaterian. Sain uuden läheisen ystävän joka haluaa tukea minua valitsemallani tiellä. Uusi vuosi vaihtui Hotelli Marian kattoterasiilla yhdessa sadan kanssamatkustajan kanssa.

Ikävä oli jättää Kolkata mutta kun pääsin Katmanduun silmäni aukesivat. Löysin itsellleni paikan jossa haluan olla. Työn jota haluan tehdä. Katulapsi keskuksessa opin paljon elämästä, itsestäni, uusista tavoista tehda töitä. Vuokrasin asunnon ja elin täysin normaalia elämää. Vain eri puolella palloa kuin missä olen syntynyt. Loin kontakteja jotka varmasti tulevat kantamaan läpi elämän. Nautin itsestäni ja jokaisesta hetkestä.

Viisi kuukautta Nepalissa meni kuin siivillä arkielämää eläessa. Pääsin käymään pienessä kylassäkin ja tuli pohdittua paljon sitä, miten erilailla elämä olisikaan voinut järjestyä.

Opin monia asioita ja aloin nauttia läsnäolosta Hetkessä ja opin jakamaan paljon enemmän kuin ennen. En valittanut vaan elin.

 

Nyt olen täällä. Yritän kantaa saamani opit mukanani. Ja opettaa sitä täällä. Haluan olla onnellinen siellä missä olen.

 

Tämä kirja sulkeutuu nyt. Katsotaan jos saan aikaiseksi kirjoittaa Suomen kappaletta. Jos tarinoita tulee ne löytyvät osoitteesta http://havahtumisia.vuodatus.net

 

Kiitos teille kun olitte mukana matkalla ja seurasitte menoa. Ensi kerralla taas!

maanantai, 22. kesäkuu 2009

Uskomatonta

Kalighat oli entisensa. Tosin Sisar oli vaihtunut ja uusi intialainen sisar olikin oikein topakka. Koko ajan sai olla luuttuamassa, pesemassa ja juoksemassa ja kolmasti tuli ohjeet. Tulipahan paiskittua hommaa tuulettimien pyoriessa taydella teholla helpottamassa.

Sisar kiinnitti huomiota kaulakoruihini. babalta eraassa hindujuhlassa saammani Rudraksha erityisesti sai moitteita omakseen. Se kun on synti "meidan katolista uskoamme kohtaan". Niin mutta sisar, kun en mina ole katolinen. Mita? Mika sina sitten olet? Jumala kutsuu sinuakin, sinun tulee osallistua messuun heti huomen aamuna. Minulle koru on muisto tapahtuneesta, ilolla otin sen vastaan kun arvokas vanha herra sen minulle lahjoitti.

Edellisen sisaren kanssa ei ollut ongelmia uskonnon takia. Minakin, joka viela olen omalla tavallaan etsikkona kulkemassa tata polkua miettien mika on uskoni vai onko sita, vai onko se jotain muuta, sain vapaasti tehda tyota Aiti Teresan sisarten keskuudessa kenenkaan sen enempia kyselematta Jumalasta. Sain tehda tyota ihmisena, joka sydamestaan tata haluaa tehda. Osallistuin iltapaiva messuun, mutta en ole vielakaan katolinen.

Olen tutkinut paljon uskontoa tamankin matkan aikana. Ei tama ollut mikaan valaistumisreissu, en vielakaan tieda muuta kuin etta Uskon. Uskon johonkin suurempaan. Nautin temppeleista ja kirkoista yhtalailla. Mieluisimpia minulle oikeastaan ovat suuret valkoiset buddhalaiset stupat ja niiden rauhoittava ilmapiiri tiibetilaisten rukouslippujen liehuessa hiljaa tuulessa.

Kunnioitan sisaria jotka tekevat tyota ja elavat uskossa. He ovat omistautuneita. He elavat sita mista saarnaavat ja mita rukoilevat. En osaa ehka olla yhta omistautunut. Tiedan paljon muitakin ihmisia jotka omissa uskoissaan osaavat todella omistautua sille mihin uskovat.

Omalla matkallani olen yha. Tieda sita loydanko valon.

 

 

lauantai, 20. kesäkuu 2009

Kissa Kuumalla Katolla

Huh helletta. Taalla on K U U M A. En tajua miten olen selvinnyt taalla viime kesana. Ehka muistissani on suuri musta aukko juuri siksi...kun oli liian kuuma. Tein viime kesana kahta tyovuoroa ja vierailin viela temppeleissa, nayttelyissa ja vaikka missa iltaisin.

Nyt lampotila kohoaa helposti +40 asteeseen, kosteus on 90%! Koitan aamulla paasta toihin seitsemaksi ja jotenkin jaksaa puoleenpaivaan. On ollut ikava kunnon fyysista tyota jota Kalighatissa saa paiskia. Mutta yot tulee nukuttua huonosti kun iho on tahmean kostean kutiseva ja tuuletin ei tunnu tuulettavan juuri ollenkaan. Suihkussa tulee kaytya kolme-neljaa kertaa paivassa.

Iltapaivisin losahdan lukemaan vanhan tuttuni Rajin uudistettuun kahvilaan jossa syntisen hyvaa capuccinoa tarjoillaan. Katmandun kuukausieni aikana ovat ruojat viela laajentaneet ruokalistaa ja mehut, lassit, leivat ja baagelit loytyvat nyt heti nurkan takaa. Ei ole harvinaista etta nukahdan ihanan pehmealle levealle sohvalle pehmeiden tyynyjen keskelle. heratakseni kun sahkto menevat poikki joskus myohaisiltapaivalla. Sekunti sen jalkeen jo hiki virtaa kun tuuletus katkeaa. Sittten on aika lahtea kavelemaan kohti jotain tilaa jossa loytyisi ilmastointi. kahvila, kirjakauppa, pankkiautomaatti...ihan mita vaan. Aikaa kuluu paljon netissa naputellessa kun ei jaksa ulkoilla. En tieda mika energia minua vei viime kesana, vai oliko lampoa silloin vahemman. Tosin muistanpa viimeksi etta kun lahdin taalta nukuin ensimmaiset viisi paivaa...

Outoa olla takaisin taalla. Suurin osa tuttavistani on lahtenyt kuumuutta pakoon. Jotain on muuttunut, vaikka kylla mina taalla yha haluan olla. Ikava Nepaliin mutta on taalakin tuttua ja turvallista. Asutin itseni vanhaan tuttuun hostelliin, jossa tyontekijat ilolla ottivat vastaan. Kattoterassi huone paistuu auringossa ja paivalla ei katolla voi paljasjaloin kavella kun se polttaa. Talouden kaksi kissaakin tuntuu pakoilevan auringonlaskuun saakka kunnes ilmestyvat hellittaviksi. Nettipaikan pojat olivat hekin toivottamassa tervetulleeksi, kadun ihmiset muistivat. Ei taalla yksin tarvitse olla vaikka kaikki vapaaehtoistutut ovatkin menneet kuumuutta pakoon.

Vetta kuluu kolmesta neljaan litraa paivassa. Sen lisaksi teeta, kahvia, soodaa, limsaa, mehua, lassia...nestetta. Silti ei tule vierailtua toiletissa kun kaikki tulee hikena ulos. En tieda miten kaduilla asuvat kestavat. Kesien aikana taalla kylla kuoleekin paljon ihmisia, ihan vain kuumuuden takia. Nestehukka ei ole kaukana itseltanikaan. Vetta vetta vetta.

Mutta koitan kestaa. Ehka en ihan maraksi lantiksi muutu.

tiistai, 16. kesäkuu 2009

MateriaBlokki

Katmandussa kavellessa, etenkin Thamelin alueella, ei voi valttya ihanalta tavaran paljoudelta...sen ylitarjonnalta. Joka puolella kaunista, varikasta, kiiltavaa ja kimaltavaa. vaatetta, koruja, musiikkia, elokuvia, buddhapatsaita ja seinavaatteita. Ja kaikkea silta valilta. Joka toisen tavaran kohdalla paakopassa kilahtaa Hih tuo sopisi *****lle. Tai joskus jopa minulle. En ole himoshoppaaja. Suomessa teen ostoksia joskus masennuspuuskissa...ja silloinkin kavelen kauppaan. Katson nopeasti oikeat varit ja ostan paidan lahes sovittamatta ja poistun kaupasta niin nopeaan kuin mahdollista.

Mutta taalla....voi valinnan vaikeus. Minunoloisiani housuja on kymmenen kivaa mallia ja jokaista kymmenen kivaa varia. Kun ostan yhden haluaisin saman kolmena eri vaihtoehtona. Lempimusiikkiani on hyllyriveittain. Voisin ostaa ne kaikki. Jopa korvakoruja joita en yleensa kayta loytyisi jos jonkinlaista. Ja niin. Lahjaksi kelpaavaa tavaraa olisi kilokaupalla.

Mutta kuinkas sitten kavikaan. Viimeisina Nepalin paivina en osannutkaan ostaa mitaan vaikka olin vartavasten varannut aikaa sille, etta hankin lahjoja kaikille Ihanille. Tiedan ettei minun tarvitse, mutta kun tykkaan ostaa. Mutta tavaran paljos ja valinnan vaikeus aiheutti lopulta tayden plokin...kyvyttomyyden ostaa yhtaan mitaan ja lopulta unohduksen jopa niista tavaroista joita olin jo paattanyt hankkia. Nyt taalla Kolkatassa katuja tallatessani mieleen palaa ne lahjat joita halusin hankkia mutta en blokista johtuen hankkinut. Niin etta joudutte odottamaan ensi kertaan.

Tasta johtaa mieleen monet keskustelumme siita, miksi moni "lannessa" on niin onneton mutta taalla pain maailmaa koyhempikin on monasti suhteellisen onnellinen, tai ei ainakaan valita. Olemme paatyneet siihen, etta meilla on lannessa liikaa valinnan varaa. Ja kun saamme yhden asian haluamme seuraavaa, ja halumme saada uutta ei koskaan tayty koska mahdollisuudet saada lisaa ovat aina olemassa. Ja sitten tulee se blokki ettemme tieda mita haluamme. Haluamme yhta ja haluamme toista emmeka ole onnellisia siita mita meilla jo on. Tai siita etta meilla todellakin on mahdollisuus olla ja saada oikeastaan Ihan mita tahansa. Se riippuu toki valinnoista joita olemme tehneet aiemmin, ja rahastakin joskus mutta meille on kuitenkin annettu ne mahdollisuudet saada Kaikki. Vaikken Suomessa olekaan eniten ansaitseva, niin taalla olen rikas. Minulla on jo se mahdollisuus etta olen voinut tulla tanne ja tehda toita ilmaiseksi. Paikalliset ystavani toki haaveilevat muusta, mutta ovat kuitenkin suht tyytyvaisia elamaansa taalla. He saattavat tehda paivasta toiseen samaa, vuosi vuoden jalkeen, mutta silti he eivat juuri valita. Ikaiseni nainen on hiljaa tyytyvainen osaansa. Toki ehka joskus miettii, mita se olisi jos tekisi jotain muuta mutta kun et tieda siita mita se muu voisi olla...et valita. 

 

Nyt siis Kolkatassa, koti-Kolkatassa. Ikava Nepaliin on Valtava. Vaikka taalla on yha kuin kotonaan, jotain puuttuu. En viela ole tiedostanut mita se on. Tai ehka vahan. Paivat tayttyvat Kalighatista ja mangon syonnista ja kirjoista. Liian kuuma kulkea kaupungilla. Lampoa lahes +40, kosteus varmaan lahella sataa.Kylmaa suihkua ei ole kun vesi kuumenee mustissa tankeissa talojen katolla. Koitetaan selvita sulamatta.